Stephanie Garber - Finale

nuortenkirjallisuus, fantasia, romantiikka

Englanninkielinen alkuteos 2019, Finale (suomentanut Kaisa Kattelus, 2019, WSOY)

Sarja: Caraval #3

Tervetuloa FINALEEN… 

Kaikki pelit päättyvät ennen pitkää.

- synopsiksesta

Juonesta:

Donatella Dragna ei ole nähnyt Legendiä kahteen kuukauteen, ei sen jälkeen kun tämä hylkäsi hänet Tähtien temppelin portaille ja murskasi samalla hänen sydämensä. Ei muualla kuin unissa, joissa Caravalin arvoituksellinen, kuolematon mestari vierailee joka yö. Vaikka Tella ei tahtoisi sitä myöntää edes itselleen, hän tuntee edelleen vetoa Legendiä kohtaan. Hän saa kuitenkin selville, ettei tunne ole molemminpuolinen.

Valvemaailmassa Tella odottaa kiihkeästi uinuvan äitinsä heräämistä, vaikka se tarkoittaisi samalla korttipakasta vapautuneiden julmien Kohtaloiden heränneen. Kaikki ei kuitenkaan mene lähellekään kuin hän on kuvitellut, minkä seurauksena hän päätyy jälleen kohtaamaan petollisen, viettelevän Herttaprinssi Jacksin. Lopulta hän huomaa olevansa keskellä kolmiodraamaa, kuolemattomien armottomaksi, juonittelevaksi kamppailuksi yltyvää peliä.

Isosisko Scarlett on päättänyt vihdoin mennä tapaamaan kreivi Nicolasia, hänen isänsä hänelle suunnittelemaa sulhasta. Asia mutkistuu, kun pitkään matkoilla ollut rakastettu Julian palaa ja vaatii päästä mukaan. Scarlett on vihainen Julianille, joka ei ole viitsinyt edes kirjoittaa hänelle neljään viikkoon. Sitä ei kuitenkaan jatku kauaa, sillä on tärkeämpiäkin asioita: Kohtalot ovat palanneet ja koko kuningaskunta on vaarassa. Ainoa keino kuolemattomien muinaisten olentojen kukistamiseen näyttäisi olevan heidän luojansa, mahtavan Langenneen tähden, tappaminen.

Arvioni:

Niin hyvin kuin Caraval olisikin toiminut yksittäisenä kirjana, oli minusta mukavaa palata vielä kerran Stephanie Garberin luomaan taianomaiseen, aistikkaaseen fantasiamaailmaan. Finalesta puuttuu trilogialle ominainen peli, jonka aavistaa jo kuvauksesta. En siis oikein tiennyt, mitä odottaa.

Oli vaikea suhtautua tähän kirjaan ennakkoluulottomasti edellisen osan jälkeen, mutta tein parhaani. Valenda oli mielestäni hyvä, kutkuttava lukukokemus, mutta tuntui välillä hieman pakosti kirjoitetulta. Toisin sanoen kirjojen laatu on notkahtanut trilogian edetessä. Toivon kuitenkin, että Garberilta saadaan suomennettua tuotantoa jatkossakin. Hän on lahjakas kirjoittaja, jolla on kyky vedota lukijaan aisteja myöten.

Jos huoneessa olisi ollut kello, se olisi pysähtynyt. Joskus minuuteissa on ylimääräisiä sekunteja. Niin kallisarvoisia hetkiä, että universumi venyy tehdäkseen niille tilaa, ja tämä hetki oli sellainen. Niitä ei saa kokea kovin usein. Jotkut eivät koe niitä koskaan.

Nämä pienet tytöt eivät tätä vielä tienneet, sillä heidän tarinansa ei ollut kunnolla edes alkanut. Mutta pian se lähtisi liikkeelle, ja silloin he tarvitsivat jokaisen hellyyden hetken, jonka suinkin vain voisivat löytää.

sivu 13

Finale kerrotaan vuoroin Scarlettin, vuoroin Donatellan näkökulmasta. Luvut ovat jopa ärsyttävän lyhyitä, mutta itse kirjalta mittaa löytyy trilogian osista eniten ja lähimmäs neljääsataa sivua. En oikein missään vaiheessa päässyt tarinaan kunnolla sisälle, eikä siitä siis kehkeytynyt yhtä syvällinen lukukokemus kuin kahdesta edellisestä osasta. Harmillista, sillä Finale on sarjan fantasiamaailman tulevaisuuden osalta jännittävin. Ehkä kuitenkin juuri toiminnallisuus tekee kirjasta niin pinnallisen, kun itse olisin tahtonut tutustua enemmän miljööseen, jota Caravalissa ja Valendassa esiteltiin Caraval-pelin kautta.

Tästä huolimatta ihastuin jälleen kerran tyyliin, jolla kirja on kirjoitettu. Suomennos on onnistunut ja sitä on ilo lukea. Saatan kuitenkin tutustua Caraval-trilogian kirjoihin myös näiden alkuperäisellä kielellä, olisi nimittäin mielenkiintoista nähdä, millainen Garberin kirjoitustyyli on ilman kielellistä vaihdosta. 

Finale keskittyy taisteluun korttipakasta vapautuneita Kohtaloita vastaan. Tietenkin mukaan mahtuu myös ihmissuhdesolmuja, särkyneitä sydämiä ja kolmiodraama. Scarlett ja Julian ovat söpö pari, mutta toisaalta heidän romanssinsa on ollut yhtäjaksoista edestakaisin veivaamista. Finalessa he kuitenkin melko pian tunnustavat tunteensa itselleen ja toisilleen. Heidän kohtauksensa ovat hyvin kuvailtuja ja lämpimänsävyisiä. 

Puku reagoi välittömästi. Scarlett yritti estää sitä muuttumasta ja paljastamasta hänen tunteitaan, mutta se oli aina pitänyt Julianista. Kun hän ensimmäisen kerran oli pukeutunut siihen Legendin saarella, häntä oli nolostuttanut riisuutua Julianin läsnäollessa ja harmittanut sonnustautua ankealta näyttävään kolttuun. Mutta kun hän oli vetänyt puvun ylleen ja kääntynyt katsomaan Juliania, se oli muuttunut pitsin ja viettelevien värien sinfoniaksi aivan kuin olisi jotenkin tennyt, että tässä oli poika, jonka sydämen hän haluaisi vielä voittaa.

sivut 47 - 48

Tellan rakkauselämä on mutkikkaampaa. Hän on keskellä kolmiodraamaa, jossa Caravalin mestari Legend ja Herttaprinssi Jacks kilpailevat hänen huomiostaan. Suurin ja absurdein ongelma koko tilanteessa on, että kumpikin, sekä Legend että Jacks, ovat kuolemattomia eivätkä voi rakastaa aidosti. Tella saa kuulla, että kuolemattomien kiinnostus kuolevaisiin johtuu pakkomielteestä ja omistushalusta. Jos kuolemattoman jollain keinolla saa rakastamaan, hänestä tulee tavallinen ihminen. Yleensä kuolemattomat eivät kuitenkaan halua tätä, vaan ennemmin tappavat pakkomielteensä kohteen. 

Kyseinen osuus tuntui samalla tavalla vain tätä kirjaa varten keksityltä kuin Kohtalot Valendassa. Lisätyltä tarinaan vain, jotta se saisi enemmän sisältöä. Toki lisä on mielenkiintoinen ja kirja Tellan osalta pitkälti sen vetoinen. Tellaa nimittäin heitellään ongelmasta ja sydänsurusta toiseen niin, että hänestä pääsee pilkahtamaan esille useampia puolia kuin mihin Valendassa pääsimme tutustumaan. Näkökulmahenkilönä pidän enemmän herkästä mutta rohkeasta Scarlettista, mutta Finalessa tykästyin vihdoin myös Tellaan, siskoksista kiivaampaan.

Finalessa esitellään eniten hahmoja koko trilogiassa. Suurin osa näistä hahmoista on korttipakasta vapautuneita Kohtaloita, joiden läpikäyminen tuntuu tapahtuvan kiireellä. Kirjailijalla on tarve tutustuttaa lukijat jokaiseen Kohtaloon. Kohtaloita onkin melkoinen määrä, ja niitä ilmestyy joka nurkan takaa. Käy myös ilmi, etteivät kaikki niistä olekaan aivan niin pahansuopia. Kiinnostukseni Kohtaloita kohtaan laski hieman, mutta pidin niitä silti läpi kirjan tarinan mielenkiintoisimpina henkilöinä. Garber onnistuu tuomaan niiden avulla trilogian päätösosaan kutkuttavan omaperäisen, synkän säväyksen.

Ansaitset ihmisen, joka voi rakastaa sinua… et kuolematonta joka haluaa vain omistaa sinut.

sivu 310

Paikoitellen kirja sisälsi mielestäni aika erikoisia ratkaisuja. Odotin, että tässä osassa pääsisimme vihdoin tutustumaan tarkemmin Scarlettin ja Tellan äitiin, Palomaan. Olinkin todella hämmentynyt Paloman kohtalosta, johon johtavat tapahtumat olivat melkeinpä heti kirjan alussa. Scarlettista paljastuu myös jotakin yllättävää. En ollut aivan varma, mitä mieltä olla siitä.

Tämän trilogian kirjat ovat oikeastaan kaikki olleet pitkälti juonivetoisia. Finale on täynnä odottamattomia tapahtumia ja paljastuksia. Siinä päästään seikkailemaan ympäri Valendan kaupunkia paljon totisemmissa merkeissä kuin edeltäjissään. Siitä huolimatta maailmanrakennus on jäänyt hieman taka-alalle, mikä on hieman harmi. Miljöössä olisi ainesta todella kiehtovaksi, mutta tarina painottuu hahmoihin keskinäisine suhteineen ja kamppailuun Kohtaloita vastaan.

Finale ei ole trilogian kirjoista parhaimpia. Se ei ollut pettymys, vaan vastasi Valendan jälkeisiä odotuksiani. Se on kuitenkin sangen mainio päätös Dragnan siskosten tarinalle ja erittäin viihdyttävää luettavaa. Sanoisin, että se kannattaa lukaista, mikäli kiinnostusta löytyy edes hieman.

Arvosanani numeroina: 3+/5