nuortenkirjallisuus, fantasia, ihmissudet, romantiikka
Ilmestynyt vuonna 2016 (Myllylahti Oy)
Sarja: Kuura, #1
"Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva."
- takakannen kertomaa, Myllylahti
Kuura sijoittuu Länsi-Suomeen, Turun kupeessa sijaitsevaan kuvitteelliseen pikkukaupunkiin Kuurankeroon. Sen päähenkilöt ovat lukio-opiskelijat Inka ja Aaron, jotka elävät kutakuinkin tavallista nuortenelämää kaupungin pubeissa ja kaverien luona norkuen. Heidän arkihuoliinsa eivät mahdu Kuurankeron muurien takana vaanivat ihmissudet, kunnes Inkan veli Duke loukkaantuu vakavasti, vajoaa koomaan ja joutuu sairaalaan. Epätoivoinen Inka löytää vaarallisen mutta varmasti toimivan keinon pelastaa Duke. Tahtomattaan hän kuitenkin järjestää Kuurankeron ihmiset suureen vaaraan, eikä Aaronkaan pysyttele sotkun ulkopuolella hurahtaessaan somaan, punahiuksiseen Matleenaan, ihmissusia metsästävän Jahdin merkkihenkilön pojan tyttöystävään.
Arvioni:
Tämän kirjan takakannen luettuani kiinnostuin siitä heti, sillä se vaikutti tyystin omaperäiseltä.
Muuten kirja korkeintaan hieman koetti herätellä mielenkiintoani. Päätin lukea sen, mutta kovin suuria odotuksia minulla ei ollut. Mitä uutta Kuura voisi tarjota urbaanin fantasian, ennen kaikkia ihmissusigenren, kentillä? Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan jälkeen tuntuu vaikealta, että mikään muu kotimainen ihmissusitarina pystyisi vakuuttamaan minua yhtä lailla. Susiraja ja Kuura vaikuttivat muutenkin aluksi pelottavan samanlaisilta, monella tasolla: tyylilajiltaan, kerronnaltaan, teemaltaan. Jopa kirjoittajien nimet vievät samankaltaisuusajatusta eteenpäin.
Kuura on siitä erikoinen, ettei sen maailmaan oikein pääse sisään. Siitä ei kuitenkaan jää ulkopuoliseksi, vaan katselee kirjan tapahtumia kuin sivullisena, pohtien sen luomaa kuvaa. Koukuttavimmasta päästä kirja ei ollut, ja meni minulla hitaasti, mutta mielenkiintoni säilyi tarpeeksi, jotta jaksoin lukea kirjan loppuun.
Kuuran päähenkilöt ovat täysi-ikäisiä, ja taistelevat jo aikuisuuteen liittyvien ongelmien kanssa. Kuitenkin he tuntuivat toisinaan naurettavan lapsellisilta, ja heitä kohdeltiinkin kuin alaikäisiä. Nuoriahan he 18-vuotiaana ovat, mutta odotin, että he korostaisivat täysi-ikäisyyttään enemmän. Tästä johtuen kohtaukset, joissa esimerkiksi Inkan täti tai äiti eivät päästäneet häntä johonkin, tuntuivat kömpelöiltä.
Tyylilajillisesti ajattelen Kuuran yhdistävän sulavasti nykyajan, fantasian ja sci-fin. Romaani on pohjimmiltaan ajaton, vaikka jossain mainitaan vuosi 2014. Kuuran maailma kiehtoi minua, enkä sen osalta ollut kirjaan lainkaan pettynyt.
Otsan rypistymistä aiheuttivat kirjassa esiintyvät romanssit. En tainnut saada selkoa, oliko sellaista edes olemassa Inkan ja Leon välillä. Inkan lopussa esiintyvistä Kaikki se oli tämän arvoista-ajatuksista päätellen hän ei tuntenut Leoa kohtaan mitään kovin merkittävää, mutta Leon sen sijaan vihjattiin välittävän Inkasta enemmänkin. Lisäksi Inkan ja Leon välinen ikäero toi tarinaan taustalle jos ei karvaan niin kirpeän säväyksen. Aluksi ajattelin, että 18- ja 30-vuotiaan kanssakäymiset ovat aivan liikaa nuortenkirjaan, mutta se tuokin Kuuraan sen mausteen joka erottaa sen muista saman genren kirjoista.
Madden ja Aaronin kohdalla on sanottava, että heidän suhteensa eteni hitaasti. Paikoin siinä jumitettiin ja piehtaroitiin minun makuuni liialti, mutta onneksi se lopulta kiihdytti täyteen huippuunsa. Kahdesta pääparista pidinkin juuri enemmän Matleenasta ja Aaronista, jotka sopivat hyvin yhteen herkkinä, suloisina ja halutessaan kipakkoina hahmoina.
Pidin muutenkin kovasti Kuuran henkilöhahmoista ja siitä, että tarinan kertojia on kaksi. Kahdesta päähenkilöstä Aaron on se leppeämpi, laskelmoivampi persoona, kun taas Inka on särmikäs ja määrätietoinen nuori nainen, joka ei karta keinoja saadakseen haluamansa. Tykkäsin heistä molemmista siinä määrin, etten osaa valita vain jompaa kumpaa suosikikseni.
Kuurassa ihmissudet ovat hirviömäisiä, petomaisempia ja hyvin erilaisia verraten Susirajaan tai vaikkapa Twilight-saagaan. Romaanin loppu tarjoilee pulssia kiihdyttäviä kohtauksia, joiden hurjuus ja vauhti uppoaa syvälle tajuntaan. Pitkäkangas on luonut lukemisen arvoisen, ajatuksia herättelevän maailman, joka takuulla vielä niittää enemmänkin mainetta kotimaisen fantasiakirjallisuuden kentillä.
Kuura aloittaa trilogian, jonka kaikki osat ovat jo valmistuneet ja saatavilla. Aion lukea seuraavat osat, mutten aivan heti. En usko, että tämäntyyppinen teksti menee minulla takkuamatta kolmen peräkkäin luetun romaanin sivuilla. Odottelen ja tarkastelen tilannetta, luen välissä jotain kevyempää, ennen kuin tartun tämän pisteliään jännittävän sarjan seuraavaan osaan.
Arvosanani numeroina: 3/5
Ilmestynyt vuonna 2016 (Myllylahti Oy)
Sarja: Kuura, #1
"Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva."
- takakannen kertomaa, Myllylahti
Kuura sijoittuu Länsi-Suomeen, Turun kupeessa sijaitsevaan kuvitteelliseen pikkukaupunkiin Kuurankeroon. Sen päähenkilöt ovat lukio-opiskelijat Inka ja Aaron, jotka elävät kutakuinkin tavallista nuortenelämää kaupungin pubeissa ja kaverien luona norkuen. Heidän arkihuoliinsa eivät mahdu Kuurankeron muurien takana vaanivat ihmissudet, kunnes Inkan veli Duke loukkaantuu vakavasti, vajoaa koomaan ja joutuu sairaalaan. Epätoivoinen Inka löytää vaarallisen mutta varmasti toimivan keinon pelastaa Duke. Tahtomattaan hän kuitenkin järjestää Kuurankeron ihmiset suureen vaaraan, eikä Aaronkaan pysyttele sotkun ulkopuolella hurahtaessaan somaan, punahiuksiseen Matleenaan, ihmissusia metsästävän Jahdin merkkihenkilön pojan tyttöystävään.
Arvioni:
Tämän kirjan takakannen luettuani kiinnostuin siitä heti, sillä se vaikutti tyystin omaperäiseltä.
Muuten kirja korkeintaan hieman koetti herätellä mielenkiintoani. Päätin lukea sen, mutta kovin suuria odotuksia minulla ei ollut. Mitä uutta Kuura voisi tarjota urbaanin fantasian, ennen kaikkia ihmissusigenren, kentillä? Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjan jälkeen tuntuu vaikealta, että mikään muu kotimainen ihmissusitarina pystyisi vakuuttamaan minua yhtä lailla. Susiraja ja Kuura vaikuttivat muutenkin aluksi pelottavan samanlaisilta, monella tasolla: tyylilajiltaan, kerronnaltaan, teemaltaan. Jopa kirjoittajien nimet vievät samankaltaisuusajatusta eteenpäin.
Kuura on siitä erikoinen, ettei sen maailmaan oikein pääse sisään. Siitä ei kuitenkaan jää ulkopuoliseksi, vaan katselee kirjan tapahtumia kuin sivullisena, pohtien sen luomaa kuvaa. Koukuttavimmasta päästä kirja ei ollut, ja meni minulla hitaasti, mutta mielenkiintoni säilyi tarpeeksi, jotta jaksoin lukea kirjan loppuun.
Kuuran päähenkilöt ovat täysi-ikäisiä, ja taistelevat jo aikuisuuteen liittyvien ongelmien kanssa. Kuitenkin he tuntuivat toisinaan naurettavan lapsellisilta, ja heitä kohdeltiinkin kuin alaikäisiä. Nuoriahan he 18-vuotiaana ovat, mutta odotin, että he korostaisivat täysi-ikäisyyttään enemmän. Tästä johtuen kohtaukset, joissa esimerkiksi Inkan täti tai äiti eivät päästäneet häntä johonkin, tuntuivat kömpelöiltä.
Tyylilajillisesti ajattelen Kuuran yhdistävän sulavasti nykyajan, fantasian ja sci-fin. Romaani on pohjimmiltaan ajaton, vaikka jossain mainitaan vuosi 2014. Kuuran maailma kiehtoi minua, enkä sen osalta ollut kirjaan lainkaan pettynyt.
Otsan rypistymistä aiheuttivat kirjassa esiintyvät romanssit. En tainnut saada selkoa, oliko sellaista edes olemassa Inkan ja Leon välillä. Inkan lopussa esiintyvistä Kaikki se oli tämän arvoista-ajatuksista päätellen hän ei tuntenut Leoa kohtaan mitään kovin merkittävää, mutta Leon sen sijaan vihjattiin välittävän Inkasta enemmänkin. Lisäksi Inkan ja Leon välinen ikäero toi tarinaan taustalle jos ei karvaan niin kirpeän säväyksen. Aluksi ajattelin, että 18- ja 30-vuotiaan kanssakäymiset ovat aivan liikaa nuortenkirjaan, mutta se tuokin Kuuraan sen mausteen joka erottaa sen muista saman genren kirjoista.
Madden ja Aaronin kohdalla on sanottava, että heidän suhteensa eteni hitaasti. Paikoin siinä jumitettiin ja piehtaroitiin minun makuuni liialti, mutta onneksi se lopulta kiihdytti täyteen huippuunsa. Kahdesta pääparista pidinkin juuri enemmän Matleenasta ja Aaronista, jotka sopivat hyvin yhteen herkkinä, suloisina ja halutessaan kipakkoina hahmoina.
Pidin muutenkin kovasti Kuuran henkilöhahmoista ja siitä, että tarinan kertojia on kaksi. Kahdesta päähenkilöstä Aaron on se leppeämpi, laskelmoivampi persoona, kun taas Inka on särmikäs ja määrätietoinen nuori nainen, joka ei karta keinoja saadakseen haluamansa. Tykkäsin heistä molemmista siinä määrin, etten osaa valita vain jompaa kumpaa suosikikseni.
Kuurassa ihmissudet ovat hirviömäisiä, petomaisempia ja hyvin erilaisia verraten Susirajaan tai vaikkapa Twilight-saagaan. Romaanin loppu tarjoilee pulssia kiihdyttäviä kohtauksia, joiden hurjuus ja vauhti uppoaa syvälle tajuntaan. Pitkäkangas on luonut lukemisen arvoisen, ajatuksia herättelevän maailman, joka takuulla vielä niittää enemmänkin mainetta kotimaisen fantasiakirjallisuuden kentillä.
Kuura aloittaa trilogian, jonka kaikki osat ovat jo valmistuneet ja saatavilla. Aion lukea seuraavat osat, mutten aivan heti. En usko, että tämäntyyppinen teksti menee minulla takkuamatta kolmen peräkkäin luetun romaanin sivuilla. Odottelen ja tarkastelen tilannetta, luen välissä jotain kevyempää, ennen kuin tartun tämän pisteliään jännittävän sarjan seuraavaan osaan.
Arvosanani numeroina: 3/5
Kommentit
Lähetä kommentti