nuortenkirjallisuus, fantasia, dystopia
Englanninkielinen alkuteos 2017, King's Cage (suomentanut Jussi Korhonen, 2017, Aula & Co)
Sarja: Hopea, #3
"Victoria Aveyardin Hopea-sarjan hengästyttävässä kolmannessa osassa liittolaiset punnitaan ja mahtavat armeijat kohtaavat toisensa. Mutta kuka johtaa uusveristen ja kapinallisten armeijan taisteluun, kun salamatyttö Mare Barrow on kadottanut kipinänsä ja viruu tyrmässä sadistisen kuningas Mavenin vankina?"
- takakannen kertomaa, Aula & Co
Mare Barrow antautui Mavenin vankeuteen, jotta hänen ystävänsä saisivat pitää henkensä. Maven ei kaihda keinoja, vaan käyttää Marea ovelasti hyväkseen samalla, kun Purppurakaarti pakenee Tuckilta uuteen tukikohtaan ja tekee kaikkensa kumotakseen Mavenin kansalle syöttämät valheet. Norta on jakautunut. Hopeiset kähinöivät keskenään, ja punaiset sekä uusveriset pohtivat, mitä uskoa ja kehen todella luottaa.
Arvioni:
Olen nyt viimeisen viikkoa vaille vajaan puolentoistakuukauden aikana pitänyt Hopea-maratonia. Sarja menee minulla jokseenkin hitaasti, mutta on mielenkiintoista luettavaa.
Kuninkaan kahleissa keskityttiin enimmäkseen Maren aikaan Mavenin vankina Valkotulen palatsissa. Nyt sarjaan on saatu mukaan myös vaimentajatyttö Cameronin ja Samosin huoneen Caloren suvulle kihlatun Evangelinen näkökulmat. Suurimmaksi osaksi tarina kuitenkin kulkee Maren kerronnan mukana, mikä oli toisinaan väsyttävää. Pidin kovasti sekä Cameronista että Evangelinesta, mutta edellisen osan synkän sävyn tähden alan olla Mareen aika kyllästynyt. Kirja soljui eteenpäin tahmaisesti ja tasapainottomasti näkökulmien satunnaisen vaihtelun vuoksi. Tuntui, että 609 sivua oli tälle tarinalle liian paljon, sillä monet kohtaukset olisi voitu lyhentää lukijaa vähemmän uuvuttavaksi.
Tässä vaiheessa sarjaa en vieläkään tiedä, mitä ajatella siitä. Tarina kehittyy koko ajan kirjailijan kirjoitustyylin mukana, kun tunnelma kiristyy ja alkaa lupailla jonkinlaista häikäisevää loppuratkaisua. Paikoin kuitenkin tuntuu, että sarja vain venyy venymistään eikä oikein etene minnekään. Minun mielestäni tämän tarinan olisi voinut aivan kelvollisesti lyhentää vaikkapa kahteen tai kolmeen kirjaan, joten minulla ei ole hääppöisiä odotuksia viimeistä osaa, Sodan myrskyjä, kohtaan - joka sekin kattaa reilusti päälle 600 sivua. Pettynytkään en ole, vaikka totta puhuen odotin jotain enemmän. Aveyardin luoma maailma tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksi, joita ei hyödynnetä. Loppujen lopuksi se siis on ainakin tähän asti jäänyt muistuttamaan pitkälti omaa maailmamme, mikä sinänsä harmittaa. Toisinaan sen keskiaikaisuus jopa hämmentää, toisinaan se on hyvinkin dystooppisen oloinen.
Kuninkaan kahleissa päästiin kurkistamaan syvemmälle Maren ja prinssi Calin suhteeseen, joka on aiemmin jäänyt hyvinkin pinnalliseksi ja sivulliseksi. Rakkaus ei selvästikään ole tämän tarinan teema, ja toivon, ettei siitä yritetä sitä tehdäkään. Maren ja Calin suhde etenee melko töksähdellen, eikä sitä kuvata kovin intiimiksi tai kiihkeäksi. Romantiikannälkäisille lukijoille sarja ei siis ole parasta mahdollista luettavaa, mutta toimintaa kaipaaville sillä on tarjottavana huikeita taistelukohtauksia, häikäilemätöntä juonittelua ja kiperiä tilanteita yllin kyllin.
Hopea-sarjan kolmasosa herätti minussa paljon ajatuksia. Miellän sen pohjimmiltaan tarinaksi, joka kätkee tärkeän ja laajan opetuksen. Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että Hopea-sarja on tarina, jota jokaisen fantasianlukijan kannattaisi vilkaista.
Arvosanani numeroina: 3/5
Englanninkielinen alkuteos 2017, King's Cage (suomentanut Jussi Korhonen, 2017, Aula & Co)
Sarja: Hopea, #3
"Victoria Aveyardin Hopea-sarjan hengästyttävässä kolmannessa osassa liittolaiset punnitaan ja mahtavat armeijat kohtaavat toisensa. Mutta kuka johtaa uusveristen ja kapinallisten armeijan taisteluun, kun salamatyttö Mare Barrow on kadottanut kipinänsä ja viruu tyrmässä sadistisen kuningas Mavenin vankina?"
- takakannen kertomaa, Aula & Co
Mare Barrow antautui Mavenin vankeuteen, jotta hänen ystävänsä saisivat pitää henkensä. Maven ei kaihda keinoja, vaan käyttää Marea ovelasti hyväkseen samalla, kun Purppurakaarti pakenee Tuckilta uuteen tukikohtaan ja tekee kaikkensa kumotakseen Mavenin kansalle syöttämät valheet. Norta on jakautunut. Hopeiset kähinöivät keskenään, ja punaiset sekä uusveriset pohtivat, mitä uskoa ja kehen todella luottaa.Arvioni:
Olen nyt viimeisen viikkoa vaille vajaan puolentoistakuukauden aikana pitänyt Hopea-maratonia. Sarja menee minulla jokseenkin hitaasti, mutta on mielenkiintoista luettavaa.
Kuninkaan kahleissa keskityttiin enimmäkseen Maren aikaan Mavenin vankina Valkotulen palatsissa. Nyt sarjaan on saatu mukaan myös vaimentajatyttö Cameronin ja Samosin huoneen Caloren suvulle kihlatun Evangelinen näkökulmat. Suurimmaksi osaksi tarina kuitenkin kulkee Maren kerronnan mukana, mikä oli toisinaan väsyttävää. Pidin kovasti sekä Cameronista että Evangelinesta, mutta edellisen osan synkän sävyn tähden alan olla Mareen aika kyllästynyt. Kirja soljui eteenpäin tahmaisesti ja tasapainottomasti näkökulmien satunnaisen vaihtelun vuoksi. Tuntui, että 609 sivua oli tälle tarinalle liian paljon, sillä monet kohtaukset olisi voitu lyhentää lukijaa vähemmän uuvuttavaksi.
Tässä vaiheessa sarjaa en vieläkään tiedä, mitä ajatella siitä. Tarina kehittyy koko ajan kirjailijan kirjoitustyylin mukana, kun tunnelma kiristyy ja alkaa lupailla jonkinlaista häikäisevää loppuratkaisua. Paikoin kuitenkin tuntuu, että sarja vain venyy venymistään eikä oikein etene minnekään. Minun mielestäni tämän tarinan olisi voinut aivan kelvollisesti lyhentää vaikkapa kahteen tai kolmeen kirjaan, joten minulla ei ole hääppöisiä odotuksia viimeistä osaa, Sodan myrskyjä, kohtaan - joka sekin kattaa reilusti päälle 600 sivua. Pettynytkään en ole, vaikka totta puhuen odotin jotain enemmän. Aveyardin luoma maailma tuntuu olevan täynnä mahdollisuuksi, joita ei hyödynnetä. Loppujen lopuksi se siis on ainakin tähän asti jäänyt muistuttamaan pitkälti omaa maailmamme, mikä sinänsä harmittaa. Toisinaan sen keskiaikaisuus jopa hämmentää, toisinaan se on hyvinkin dystooppisen oloinen.
Kuninkaan kahleissa päästiin kurkistamaan syvemmälle Maren ja prinssi Calin suhteeseen, joka on aiemmin jäänyt hyvinkin pinnalliseksi ja sivulliseksi. Rakkaus ei selvästikään ole tämän tarinan teema, ja toivon, ettei siitä yritetä sitä tehdäkään. Maren ja Calin suhde etenee melko töksähdellen, eikä sitä kuvata kovin intiimiksi tai kiihkeäksi. Romantiikannälkäisille lukijoille sarja ei siis ole parasta mahdollista luettavaa, mutta toimintaa kaipaaville sillä on tarjottavana huikeita taistelukohtauksia, häikäilemätöntä juonittelua ja kiperiä tilanteita yllin kyllin.
Hopea-sarjan kolmasosa herätti minussa paljon ajatuksia. Miellän sen pohjimmiltaan tarinaksi, joka kätkee tärkeän ja laajan opetuksen. Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että Hopea-sarja on tarina, jota jokaisen fantasianlukijan kannattaisi vilkaista.
Arvosanani numeroina: 3/5
Kommentit
Lähetä kommentti