fantasia, nuortenkirjallisuus
Englanninkielinen alkuteos 2012, Throne of Glass (suomentanut Sarianna Silvonen, 2017, Gummerus)
Sarja: Throne of Glass, #1
"Adarlanin hovin valtaistuinsaliin astelee pahamaineinen salamurhaaja. Hän ei ole tullut tappamaan julmaa kuningasta, vaan lunastamaan vapautensa. Jos hän päihittää hurjassa kilpailussa 23 varasta, salamurhaajaa ja soturia, hänet vapautetaan orjatyöstä suolakaivoksilla ja hänestä tehdään Kuninkaan Miekka. Hänen nimensä on Celaena Sardothien, ja hän on 18-vuotias."
- takakannen kertomaa, Gummerus
Vuosi sitten salamurhaajatar Celaena Sardothienia huijattiin ja hän jäi kiinni. Hänet vietiin Endovierin ankeille suolakaivoksille armottomaan orjatyöhön. Kun Adarlanin kruununprinssi Dorian Havilliard tarjoaa hänelle mahdollisuutta vapautua, hän tarttuu ehdotukseen, vaikka samalla hänen ylpeytensä kärsiikin kolauksen. Hänen on edustettava prinssiä Kuninkaan Miekan valinnassa. Jos hän voittaa kuninkaan järjestämän kilpailun, hänestä tulee Kuninkaan Miekka, Adarlanin hallitsijan henkilökohtainen salamurhaaja, jonka ei tarvitse enää koskaan astua jalallansakaan Endovieriin orjan asemassa.
Celaena viedään Adarlanin valtakunnan pääkaupunkiin, Riftholdiin ja hallitsijoiden asuinsijaan, mahtavana kaupungin ylle kohoavaan lasipalatsiin. Hän totuttautuu nopeasti palatsin tarjoamiin ylellisyyksiin; hyvään ruokaan, loisteliaisiin iltapukuihin, viihdykkeisiin kuten kirjoihin, pianoon ja seuraan. Kruununprinssistä, vartioston nuoresta kapteeni Chaol Westfallista sekä eteläisen maan, Eyllwen, prinsessa Nehemiasta tulee hänen ystäviään.
Sitten Celaena joutuu tekemisiin muinaisten, mahtavien voimien kanssa ja saa selville, että lasipalatsin uumenissa, syvällä säihkyvän ulkokuoren alla, piilee mystinen, äärimmäisen vaarallinen pahuus, jonka muodostaman uhan rinnalla kuninkaan järjestämä kilpailu on täysin mitätön. Lopulta Celaenan on taisteltava oman henkensä ja koko maailmansa puolesta.
Arvioni:
Olin kuullut Throne of Glassista todella vähän ennen kuin näin sen kirjaston uutuudet-hyllyssä ja päätin kaapata sen matkaan. Totta puhuen se, etten tiennyt sarjasta suoraan sanottuna mitään ennen Lasipalatsin lukemista, nolottaa suunnattomasti näin jälkikäteen. Kun aloin tarkemmin tiirailla huomasin, että sarjaahan hehkutetaan vaikka kuinka monella keskustelupalstalla, sivustolla ja kirjablogeissa.
Kirjaa on helppo luulla suomentamattomaksi, ellei katso sitä pidempään. Sarjan nimike, Throne of Glass, on nimittäin jätetty kääntämättä. Minulle tämä antoi hieman huonon säväyksen kirjan muuten niin loistokkaaseen ensivaikutelmaan, sillä se tuntui laiskalta. Lasipalatsista on kuitenkin helppo kiinnostua: upea kansikuva ja mielenkiinnon herättävä takakansiteksti luovat näppärän vaikutelman. Sisältö paljastaa laajan, Taru Sormusten Herrasta-kirjat mieleen tuovan kartan.
Tästä kaikesta huolimatta kirja lähti minulla jäykästi. Tarinan idea on toki hyvä, mutta sen kulku ei oikein tuntunut toimivan. Ensimmäisiltä sivuilta lähtien päähenkilö Celaena oli todella luotaantyöntävä. Innostuin ajatuksesta lukea salamurhaajan näkökulmaa, mutta Celaenan ikä, kokemus ja kylmyys eivät sovi yhteen keskenään. Enimmäkseen hän keskittyi omaan itseensä ja siihen, miten helpoiten päästää häntä Endovierista pois kuljettava vartioston kapteeni Chaol päiviltä. Tekstissä suorastaan pörhistellään Celaenan taidoilla, hänen täydellisyydestään salamurhaajana, jonka ammattiin hän on ilmeisesti opiskellut kymmenen vuoden ajan. Kaiken tällaisen jälkeen Celaenasta kehkeytyy todella ristiriitainen, vaikeasti samaisuttava hahmo, sillä lasipalatsissa hänestä paljastuu myös mukavuudenhaluinen, leppeä puoli. Salamurhaajaksi hän ei ole kovin laskelmoiva tai tarkkaileva.
Puolen välin tienoilla kirjasta huomaa selkeästi, että se on sarjan aloitusosa. Se on pätkittäin rakennettu teos, jossa tavanomaisia tapahtumia, eli Celaenan oleskelua lasipalatsissa, on enemmän kuin toimintaa: kuvaillaan kuinka hän käy taas yhdellä illallisella tai löytää jonkin mielenkiintoisen kirjan kirjastosta. Melkoinen osa näistä kohdista tuntui täysin tarpeettomilta, sellaisilta, että ne olisi voitu ihan hyvin jättää pois.
Celaenan joutuessa tekemisiin kaiken maailman mahtimerkkejen ja muinaisten voimien kanssa kilpailu menettää paikkansa tarinan keskiössä. Linnassa alkaa tapahtua kummia. Kilpailijoita alkaa katoilla ja kuolla salaperäisesti, julmalla tavalla. Tapauksista huolimatta kisa kuitenkin jatkuu harjoituksineen. Kaikki ne lukuisat taisteluharjoitukset, joita kirjassa käsitellään, ovat myös vähän kyseenalaisia. Jos kilpailuun kerran osallistuu aika joukko ammattitappajia ja muita rikollisia, niin miksi heidät laitetaan harjoittelemaan? Olisi lukijan kannalta mielenkiintoa ylläpitävämpää, jos kilpailijat yksinkertaisesti mittelisivät voimiaan taidoillaan eikä sivuja kulutettaisi turhalta tuntuvaan harjoitteluun.
Lasipalatsin loppupuolella pääsemme lukemaan myös jännittäviä, joskin lopputulokseltaan ennalta-arvattavia kohtauksia. Kirja jättää paljon auki, ja valmistelee melko hyvin seuraavia osia varten. Suomeksi onkin julkaistu jo neljä Throne of Glass-kirjaa, joten pääsen heti jatkon kimppuun. Erityisesti jään odottamaan selvennystä Celaenan menneisyyteen, josta Lasipalatsissa kerrottiin vain pätkittäin ja hitusen verran.
Toivon todella, että jatko-osat ovat toiminnallisempia ja että Lasipalatsi onkin vain esimakua henkeäsalpaavan jännittävälle fantasiaseikkailulle.
Arvosanani numeroina: 3/5
Englanninkielinen alkuteos 2012, Throne of Glass (suomentanut Sarianna Silvonen, 2017, Gummerus)
Sarja: Throne of Glass, #1
"Adarlanin hovin valtaistuinsaliin astelee pahamaineinen salamurhaaja. Hän ei ole tullut tappamaan julmaa kuningasta, vaan lunastamaan vapautensa. Jos hän päihittää hurjassa kilpailussa 23 varasta, salamurhaajaa ja soturia, hänet vapautetaan orjatyöstä suolakaivoksilla ja hänestä tehdään Kuninkaan Miekka. Hänen nimensä on Celaena Sardothien, ja hän on 18-vuotias."
- takakannen kertomaa, Gummerus
Vuosi sitten salamurhaajatar Celaena Sardothienia huijattiin ja hän jäi kiinni. Hänet vietiin Endovierin ankeille suolakaivoksille armottomaan orjatyöhön. Kun Adarlanin kruununprinssi Dorian Havilliard tarjoaa hänelle mahdollisuutta vapautua, hän tarttuu ehdotukseen, vaikka samalla hänen ylpeytensä kärsiikin kolauksen. Hänen on edustettava prinssiä Kuninkaan Miekan valinnassa. Jos hän voittaa kuninkaan järjestämän kilpailun, hänestä tulee Kuninkaan Miekka, Adarlanin hallitsijan henkilökohtainen salamurhaaja, jonka ei tarvitse enää koskaan astua jalallansakaan Endovieriin orjan asemassa.
Celaena viedään Adarlanin valtakunnan pääkaupunkiin, Riftholdiin ja hallitsijoiden asuinsijaan, mahtavana kaupungin ylle kohoavaan lasipalatsiin. Hän totuttautuu nopeasti palatsin tarjoamiin ylellisyyksiin; hyvään ruokaan, loisteliaisiin iltapukuihin, viihdykkeisiin kuten kirjoihin, pianoon ja seuraan. Kruununprinssistä, vartioston nuoresta kapteeni Chaol Westfallista sekä eteläisen maan, Eyllwen, prinsessa Nehemiasta tulee hänen ystäviään.
Sitten Celaena joutuu tekemisiin muinaisten, mahtavien voimien kanssa ja saa selville, että lasipalatsin uumenissa, syvällä säihkyvän ulkokuoren alla, piilee mystinen, äärimmäisen vaarallinen pahuus, jonka muodostaman uhan rinnalla kuninkaan järjestämä kilpailu on täysin mitätön. Lopulta Celaenan on taisteltava oman henkensä ja koko maailmansa puolesta.
Arvioni:
Olin kuullut Throne of Glassista todella vähän ennen kuin näin sen kirjaston uutuudet-hyllyssä ja päätin kaapata sen matkaan. Totta puhuen se, etten tiennyt sarjasta suoraan sanottuna mitään ennen Lasipalatsin lukemista, nolottaa suunnattomasti näin jälkikäteen. Kun aloin tarkemmin tiirailla huomasin, että sarjaahan hehkutetaan vaikka kuinka monella keskustelupalstalla, sivustolla ja kirjablogeissa.
Kirjaa on helppo luulla suomentamattomaksi, ellei katso sitä pidempään. Sarjan nimike, Throne of Glass, on nimittäin jätetty kääntämättä. Minulle tämä antoi hieman huonon säväyksen kirjan muuten niin loistokkaaseen ensivaikutelmaan, sillä se tuntui laiskalta. Lasipalatsista on kuitenkin helppo kiinnostua: upea kansikuva ja mielenkiinnon herättävä takakansiteksti luovat näppärän vaikutelman. Sisältö paljastaa laajan, Taru Sormusten Herrasta-kirjat mieleen tuovan kartan.
Tästä kaikesta huolimatta kirja lähti minulla jäykästi. Tarinan idea on toki hyvä, mutta sen kulku ei oikein tuntunut toimivan. Ensimmäisiltä sivuilta lähtien päähenkilö Celaena oli todella luotaantyöntävä. Innostuin ajatuksesta lukea salamurhaajan näkökulmaa, mutta Celaenan ikä, kokemus ja kylmyys eivät sovi yhteen keskenään. Enimmäkseen hän keskittyi omaan itseensä ja siihen, miten helpoiten päästää häntä Endovierista pois kuljettava vartioston kapteeni Chaol päiviltä. Tekstissä suorastaan pörhistellään Celaenan taidoilla, hänen täydellisyydestään salamurhaajana, jonka ammattiin hän on ilmeisesti opiskellut kymmenen vuoden ajan. Kaiken tällaisen jälkeen Celaenasta kehkeytyy todella ristiriitainen, vaikeasti samaisuttava hahmo, sillä lasipalatsissa hänestä paljastuu myös mukavuudenhaluinen, leppeä puoli. Salamurhaajaksi hän ei ole kovin laskelmoiva tai tarkkaileva.
Puolen välin tienoilla kirjasta huomaa selkeästi, että se on sarjan aloitusosa. Se on pätkittäin rakennettu teos, jossa tavanomaisia tapahtumia, eli Celaenan oleskelua lasipalatsissa, on enemmän kuin toimintaa: kuvaillaan kuinka hän käy taas yhdellä illallisella tai löytää jonkin mielenkiintoisen kirjan kirjastosta. Melkoinen osa näistä kohdista tuntui täysin tarpeettomilta, sellaisilta, että ne olisi voitu ihan hyvin jättää pois.
Celaenan joutuessa tekemisiin kaiken maailman mahtimerkkejen ja muinaisten voimien kanssa kilpailu menettää paikkansa tarinan keskiössä. Linnassa alkaa tapahtua kummia. Kilpailijoita alkaa katoilla ja kuolla salaperäisesti, julmalla tavalla. Tapauksista huolimatta kisa kuitenkin jatkuu harjoituksineen. Kaikki ne lukuisat taisteluharjoitukset, joita kirjassa käsitellään, ovat myös vähän kyseenalaisia. Jos kilpailuun kerran osallistuu aika joukko ammattitappajia ja muita rikollisia, niin miksi heidät laitetaan harjoittelemaan? Olisi lukijan kannalta mielenkiintoa ylläpitävämpää, jos kilpailijat yksinkertaisesti mittelisivät voimiaan taidoillaan eikä sivuja kulutettaisi turhalta tuntuvaan harjoitteluun.
Lasipalatsin loppupuolella pääsemme lukemaan myös jännittäviä, joskin lopputulokseltaan ennalta-arvattavia kohtauksia. Kirja jättää paljon auki, ja valmistelee melko hyvin seuraavia osia varten. Suomeksi onkin julkaistu jo neljä Throne of Glass-kirjaa, joten pääsen heti jatkon kimppuun. Erityisesti jään odottamaan selvennystä Celaenan menneisyyteen, josta Lasipalatsissa kerrottiin vain pätkittäin ja hitusen verran.
Toivon todella, että jatko-osat ovat toiminnallisempia ja että Lasipalatsi onkin vain esimakua henkeäsalpaavan jännittävälle fantasiaseikkailulle.
Arvosanani numeroina: 3/5
Kommentit
Lähetä kommentti