nuortenkirjallisuus, romantiikka, historia, sci-fi, suomalainen nuortenkirjallisuus
Ilmestynyt vuonna 2019 (WSOY)
Sarja: Taikuri ja taskuvaras, #2
"Viime vuoden arvostelumenestys Taikuri ja taskuvaras saa jatkoa. Taikuri ja taskuvaras romaanissa esitellyn taikuri Tomin menneisyys avautuu lukijalle. Tarina on täynnä yllättäviä käänteitä, täpäriä tilanteita ja salaisuuksia."
- takakannen kertomaa, WSOY
Viisitoistavuotias Wiktor elää 1824-luvun Krakovassa haaveillen maailman kiertämisestä ja ystävänsä Zofian rakkaudesta. Hän joutuu kuitenkin suuren surun aallon alle, minkä seurauksena hän sattuu olemaan ulkona sinä yönä, jona mystinen taivaankappale syöksyy alas jokeen. Epäonnekseen hän sattuu uteliaisuudestaan paikalle sen räjähtäessä ja vammautuu pysyvästi. Onnettomuudessa olisi kuitenkin voinut käydä pahemmin ilman mystisen taustan omaavaa Tomia ja kiertelevää kelloseppä Seweryniä, joka tietää kaikenlaista myös taikuruudesta. Sewerynin menneisyyden vuoksi kaikki kolme kuitenkin joutuvat mukaan kieron juonittelun piiriin, ja pian he huomaavat olevansa suuressa vaarassa.
Arvioni:
Pettymys tulvahti ylitseni, kun luin Huijarin oppipojan kuvauksen. Olin odottanut jatkoa Taikurin ja taskuvarkaan tarinalle, mutta tämä trilogian toinen osa olikin menneisyyden tapahtumiin sijoittuva tarina. Ajan myötä tunteeni muuttuivat kuitenkin mielenkiinnoksi ja saivat minut avaamaan kirjan.
Tekstin tyyli ja laatu eivät ole juuri muuttuneet Taikurin ja taskuvarkaan jälkeen, mikä oli pieni harmin paikka. Tähän trilogian toiseen osaankin olisin kaivannut hieman kuvailevampaa, yksityiskohtaisempaa kerrontaa. Muuten romaanin kieli on lennokasta ja vie tarinaa eteenpäin tuntuvin, mielenkiintoa ylläpitävin sykähdyksin.
Vaikka hahmot ovat vanhoja tuttuja, he eivät ole käyneet tylsiksi, päinvastoin. Oli yllättävän mukavaa lukea Taikurissa ja taskuvarkaassa niin ärtyisän Wiktorin näkökulmaa, sillä Huijarin oppipojassa hän on seikkailujen perään haikaileva nuorukainen. Tomin kehittymisen seuraaminen muistutti todella paljon edellisen osan Sotamiehen ihmisten tavoille opettelua, muttei sekään käynyt pitkäveteiseksi. Päähahmot olivat kuitenkin edelleen melko yksitoikkoisia, lukijana tarkastelin heitä edelleen ulkopuolelta pääsemättä heidän päänsä sisään. Poikkeuksena oli kelloseppä-taikuri Seweryn, josta kehittyi yllättäen lempihahmoni.
Kuten edeltäjänsä, Huijarin oppipoikakin tarjoilee toimintakohtaukset vasta lopuksi. Trilogian kahden ensimmäisen osan rakenne on hyvin samankaltainen, mutta minusta tämä toinen osa pitää paremmin otteessaan. Hahmojen kanssakäymiset ovat jännittäviä, jopa hurjia, ja juuri se tuntuu olevan tarinan ydin. Päähenkilö Wiktor jää kuitenkin loppujen lopuksi todella sivuun. Hänen vammautuessaan ajattelin että tässäkö tämä nyt oli; hän nimittäin liikkui koko loppu kirjan pyörätuolin avulla. Vaikka hänelle olikin järjestetty tarinassa paljon tekemistä, jokin huipennus hänen osaltaan jäi toteutumatta. Pian kerronta siirtyi poispäin hänestä, eikä hän tuntunut enää kuin sivustakatsojalta.
Tämä on trilogia, jonka kirjoja ei kannata missään nimessä lukea aikajärjestyksessä, vaan aivan trilogiamaisesti, vaikka toinen osa tekeekin aikahypyn taaksepäin. Minulla alkaa olla jo melkoiset odotukset trilogian kolmatta ja viimeistä osaa, Tinasotamiehet, kohtaan.
Arvosanani numeroina: 3/5
"Viime vuoden arvostelumenestys Taikuri ja taskuvaras saa jatkoa. Taikuri ja taskuvaras romaanissa esitellyn taikuri Tomin menneisyys avautuu lukijalle. Tarina on täynnä yllättäviä käänteitä, täpäriä tilanteita ja salaisuuksia."
- takakannen kertomaa, WSOY
Viisitoistavuotias Wiktor elää 1824-luvun Krakovassa haaveillen maailman kiertämisestä ja ystävänsä Zofian rakkaudesta. Hän joutuu kuitenkin suuren surun aallon alle, minkä seurauksena hän sattuu olemaan ulkona sinä yönä, jona mystinen taivaankappale syöksyy alas jokeen. Epäonnekseen hän sattuu uteliaisuudestaan paikalle sen räjähtäessä ja vammautuu pysyvästi. Onnettomuudessa olisi kuitenkin voinut käydä pahemmin ilman mystisen taustan omaavaa Tomia ja kiertelevää kelloseppä Seweryniä, joka tietää kaikenlaista myös taikuruudesta. Sewerynin menneisyyden vuoksi kaikki kolme kuitenkin joutuvat mukaan kieron juonittelun piiriin, ja pian he huomaavat olevansa suuressa vaarassa.
Arvioni:
Pettymys tulvahti ylitseni, kun luin Huijarin oppipojan kuvauksen. Olin odottanut jatkoa Taikurin ja taskuvarkaan tarinalle, mutta tämä trilogian toinen osa olikin menneisyyden tapahtumiin sijoittuva tarina. Ajan myötä tunteeni muuttuivat kuitenkin mielenkiinnoksi ja saivat minut avaamaan kirjan.
Tekstin tyyli ja laatu eivät ole juuri muuttuneet Taikurin ja taskuvarkaan jälkeen, mikä oli pieni harmin paikka. Tähän trilogian toiseen osaankin olisin kaivannut hieman kuvailevampaa, yksityiskohtaisempaa kerrontaa. Muuten romaanin kieli on lennokasta ja vie tarinaa eteenpäin tuntuvin, mielenkiintoa ylläpitävin sykähdyksin.
Vaikka hahmot ovat vanhoja tuttuja, he eivät ole käyneet tylsiksi, päinvastoin. Oli yllättävän mukavaa lukea Taikurissa ja taskuvarkaassa niin ärtyisän Wiktorin näkökulmaa, sillä Huijarin oppipojassa hän on seikkailujen perään haikaileva nuorukainen. Tomin kehittymisen seuraaminen muistutti todella paljon edellisen osan Sotamiehen ihmisten tavoille opettelua, muttei sekään käynyt pitkäveteiseksi. Päähahmot olivat kuitenkin edelleen melko yksitoikkoisia, lukijana tarkastelin heitä edelleen ulkopuolelta pääsemättä heidän päänsä sisään. Poikkeuksena oli kelloseppä-taikuri Seweryn, josta kehittyi yllättäen lempihahmoni.
"Tänä kesäisenä päivänä hänen mielessään pyöri yksi ja ainoa ajatus. Hän halusi mennä katsomaan kaupunkiin saapunutta taikuria."
- Wiktor, luku 1, sivu 8
Tämä on trilogia, jonka kirjoja ei kannata missään nimessä lukea aikajärjestyksessä, vaan aivan trilogiamaisesti, vaikka toinen osa tekeekin aikahypyn taaksepäin. Minulla alkaa olla jo melkoiset odotukset trilogian kolmatta ja viimeistä osaa, Tinasotamiehet, kohtaan.
Arvosanani numeroina: 3/5
Kommentit
Lähetä kommentti