nuortenkirjallisuus, romantiikka, historia, suomalainen nuortenkirjallisuus
Ilmestynyt vuonna 2018 (WSOY)
Sarja: Taikuri ja taskuvaras, #1
"Taikuri ja taskuvaras aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta."
- takakannen kertomaa, WSOY
Vanhempansa menettänyt 16-vuotias Mina asuu vetoisassa varastorakennuksessa kadulla. Hänen on näpisteltävä selviytyäkseen, ja hän onkin kehittynyt varsin eteväksi taskuvarkaaksi, jonka uhrit huomaavat kalleuksiensa kadonneen vasta kun on jo liian myöhäistä.
Sitten Mina varastaa Tomilta, nuorelta taikurilta, joka jäljittää ja löytää Minan ja pyytää tämän kahvilaan kanssaan. Pian Mina löytää itsensä osana Tomin huikeaa taikashow'ta. Hän saa kodin ja elämän, jollaista ei olisi voinut kuvitellakaan kadulle jotutumisen jälkeen. Kohta kuitenkin myös jännitys liimautuu osaksi arkea, kun Mina päätyy todistamaan kauheita asioita. Lopulta hänen ja Tomin on paettava jahtaajia jopa henkensä edestä.
Arvioni:
Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras on kirja, jota en koskaan suunnitellut lukevani, Se näet vaikutti minusta vahvasti tarinalta, joka ei sopinut luettavieni piiriin. Internetin ihmeitä pursuavassa maailmassa silmääni osui kuitenkin monia mietteitä ja arvioita tästä kirjasta. Taikuri ja taskuvaras tuntui jakavan paljon mielipiteitä, ja jotkut arvioivat sen hyvinkin ristiriitaisesti. Juonipaljastuksilta onnistuin kuitenkin välttymään, sillä totesin, että minun on luettava tämä ja kirjoitettava siitä oma arvioni.
Takakansitekstin perusteella ajattelin, että kyseessä on historiallinen fantasiateos. Fantasiaa ei lukiessa kuitenkaan kuulunut, mutta kirjassa oli jotain maagista silti. Pidin siitä, että tarina sijoittuu 1800-luvulle, joskin loppupuolelle ja siitä, että sen tapahtumapaikkana toimii historiallinen Helsinki. Kirjassa oli kuitenkin jotain, mikä loihti minulle aavistuksen tyytymättömän mielen.
Päähenkilö Wilhelmina, tuttavien kesken Mina, oli minulle koko kirjan ajan todella etäinen hahmo, vaikka tarina tapahtuukin täysin hänen näkökulmassaan. Minusta Mina on aika naiivi ikäisekseen, ja jotenkin olisin toivonut tälle tarinalle hiukan kipakampaa kertojaa. Taikuri ja taskuvaras ei muutenkaan ole kovin syvällinen kirja. Kirjailija keskittyy tarinaan ja sen punaiseen lankaan, ei niinkään tunnelmien ja teeman perusteellisempaan kuvailuun. Tässä asiassa minua häiritsi eniten se, kuinka vähäiseksi historiallisen Helsingin yhteiskunnallinen puoli jää. Itse aikakauteen ei tunnuta keskittyvän juurikaan, ihan kuin vuosi 1890 olisi vain arvottu tarinan tapahtumapaikaksi.
Alun kiinnostusta herättelevät tapahtumat jäävät pian taakse, ja puoleenväliin saakka meno on aika leppoista, jopa tylsää. Jälkisanoissa mainitut taiteelliset vapaudet Mortonin tavaratalon liukuportaista, Minan arkipäiväinen elämä Tomin luona ja Tomin rakentama erittäin ihmismäinen robotti Tinasotamies eivät enää oikein vakuuttaneet minua. Etenkin Sotamiehen ilmaantuminen sai minut ajattelemaan yhä kovemmin, ettei tarinan vuosiluku ollut oikea. Kuinka Tom pystyy rakentamaan aidosti ihmismäisen koneen 1800-luvulla, jos se on mahdotonta vielä vuonna 2019:kin?
Loppua kohden sain vastauksen kysymykseen ja yllätyin todenteolla, suorastaan järkytyin. Loppu on niin täynnä yllättäviä paljastuksia, että hetken aivoni löivät tyhjää niiden äärellä. Sitä seuraavat tunteeni voi tiivistää yhteen ilmaukseen: MITÄH?
Kirjan päätös oli sellainen jännityspakkaus, että se nosti arvosanaani siitä aikalailla. Silti minulle jäi tästä Anniina Mikaman esikoisromaanista hieman laimea maku. Tämä on kirja, joka on todella vaikea luokitella mihinkään genreen. Se on sekä rakkaustarina, mysteerikertomus, sci-finäkemys, jännitysaiheinen että historiallinen romaani, mutta kaikki näistä esiintyivät sen verran pieninä annoksina, ettei kirja kuulu oikein niihin yhteenkään, Rakkaus on ehdottomasti hämmentävin maininta. Tokihan tässä kirjassa sitä on, mutta jotenkin latteasti. Minan ja Tomin suhde leijuu ilmassa. Se kehittyy koko ajan, mutta lukijana en saanut uppoutua siihen juurikaan. Se ei ole mitään syvällistä, pelkkä kuvaus, joka ei anna itseään ilmi lainkaan perusteellisesti. Vain tieto, jonka ohi ei pääse tunteisiin.
Kyllä, tämä kirja on ihan jotain muuta kuin odotin. En kuitenkaan ole tähän pettynyt ja huomaan nyt, että tämä toden totta on hyvin ristiriitainen teos. On vaikea sanoa tästä kovin ihmeellistä mielipidettä, joten kirjoitin perusasiat. Ei, tämä ei ole fantasiaromaani, mutta se ei oikeastaan haittaa. Tämä on jotain erilaista, jotain omaperäistä, ja voin sanoa tukevani sitä, että tämä romaani on Topelius-palkinnonkin voittanut. Kyllä, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille sci-fin ja jännityksen kaltaisten genrejen nuortenkirjaystäville ja ihmisille, jotka kaipaavat vaihtelua lukemisiinsa.
Arvosanani numeroina: 3/5
Ilmestynyt vuonna 2018 (WSOY)
Sarja: Taikuri ja taskuvaras, #1
"Taikuri ja taskuvaras aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta."
- takakannen kertomaa, WSOY
Vanhempansa menettänyt 16-vuotias Mina asuu vetoisassa varastorakennuksessa kadulla. Hänen on näpisteltävä selviytyäkseen, ja hän onkin kehittynyt varsin eteväksi taskuvarkaaksi, jonka uhrit huomaavat kalleuksiensa kadonneen vasta kun on jo liian myöhäistä.
Sitten Mina varastaa Tomilta, nuorelta taikurilta, joka jäljittää ja löytää Minan ja pyytää tämän kahvilaan kanssaan. Pian Mina löytää itsensä osana Tomin huikeaa taikashow'ta. Hän saa kodin ja elämän, jollaista ei olisi voinut kuvitellakaan kadulle jotutumisen jälkeen. Kohta kuitenkin myös jännitys liimautuu osaksi arkea, kun Mina päätyy todistamaan kauheita asioita. Lopulta hänen ja Tomin on paettava jahtaajia jopa henkensä edestä.
Arvioni:
Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras on kirja, jota en koskaan suunnitellut lukevani, Se näet vaikutti minusta vahvasti tarinalta, joka ei sopinut luettavieni piiriin. Internetin ihmeitä pursuavassa maailmassa silmääni osui kuitenkin monia mietteitä ja arvioita tästä kirjasta. Taikuri ja taskuvaras tuntui jakavan paljon mielipiteitä, ja jotkut arvioivat sen hyvinkin ristiriitaisesti. Juonipaljastuksilta onnistuin kuitenkin välttymään, sillä totesin, että minun on luettava tämä ja kirjoitettava siitä oma arvioni.
Takakansitekstin perusteella ajattelin, että kyseessä on historiallinen fantasiateos. Fantasiaa ei lukiessa kuitenkaan kuulunut, mutta kirjassa oli jotain maagista silti. Pidin siitä, että tarina sijoittuu 1800-luvulle, joskin loppupuolelle ja siitä, että sen tapahtumapaikkana toimii historiallinen Helsinki. Kirjassa oli kuitenkin jotain, mikä loihti minulle aavistuksen tyytymättömän mielen.
Päähenkilö Wilhelmina, tuttavien kesken Mina, oli minulle koko kirjan ajan todella etäinen hahmo, vaikka tarina tapahtuukin täysin hänen näkökulmassaan. Minusta Mina on aika naiivi ikäisekseen, ja jotenkin olisin toivonut tälle tarinalle hiukan kipakampaa kertojaa. Taikuri ja taskuvaras ei muutenkaan ole kovin syvällinen kirja. Kirjailija keskittyy tarinaan ja sen punaiseen lankaan, ei niinkään tunnelmien ja teeman perusteellisempaan kuvailuun. Tässä asiassa minua häiritsi eniten se, kuinka vähäiseksi historiallisen Helsingin yhteiskunnallinen puoli jää. Itse aikakauteen ei tunnuta keskittyvän juurikaan, ihan kuin vuosi 1890 olisi vain arvottu tarinan tapahtumapaikaksi.
Alun kiinnostusta herättelevät tapahtumat jäävät pian taakse, ja puoleenväliin saakka meno on aika leppoista, jopa tylsää. Jälkisanoissa mainitut taiteelliset vapaudet Mortonin tavaratalon liukuportaista, Minan arkipäiväinen elämä Tomin luona ja Tomin rakentama erittäin ihmismäinen robotti Tinasotamies eivät enää oikein vakuuttaneet minua. Etenkin Sotamiehen ilmaantuminen sai minut ajattelemaan yhä kovemmin, ettei tarinan vuosiluku ollut oikea. Kuinka Tom pystyy rakentamaan aidosti ihmismäisen koneen 1800-luvulla, jos se on mahdotonta vielä vuonna 2019:kin?
Loppua kohden sain vastauksen kysymykseen ja yllätyin todenteolla, suorastaan järkytyin. Loppu on niin täynnä yllättäviä paljastuksia, että hetken aivoni löivät tyhjää niiden äärellä. Sitä seuraavat tunteeni voi tiivistää yhteen ilmaukseen: MITÄH?
Kirjan päätös oli sellainen jännityspakkaus, että se nosti arvosanaani siitä aikalailla. Silti minulle jäi tästä Anniina Mikaman esikoisromaanista hieman laimea maku. Tämä on kirja, joka on todella vaikea luokitella mihinkään genreen. Se on sekä rakkaustarina, mysteerikertomus, sci-finäkemys, jännitysaiheinen että historiallinen romaani, mutta kaikki näistä esiintyivät sen verran pieninä annoksina, ettei kirja kuulu oikein niihin yhteenkään, Rakkaus on ehdottomasti hämmentävin maininta. Tokihan tässä kirjassa sitä on, mutta jotenkin latteasti. Minan ja Tomin suhde leijuu ilmassa. Se kehittyy koko ajan, mutta lukijana en saanut uppoutua siihen juurikaan. Se ei ole mitään syvällistä, pelkkä kuvaus, joka ei anna itseään ilmi lainkaan perusteellisesti. Vain tieto, jonka ohi ei pääse tunteisiin.
Kyllä, tämä kirja on ihan jotain muuta kuin odotin. En kuitenkaan ole tähän pettynyt ja huomaan nyt, että tämä toden totta on hyvin ristiriitainen teos. On vaikea sanoa tästä kovin ihmeellistä mielipidettä, joten kirjoitin perusasiat. Ei, tämä ei ole fantasiaromaani, mutta se ei oikeastaan haittaa. Tämä on jotain erilaista, jotain omaperäistä, ja voin sanoa tukevani sitä, että tämä romaani on Topelius-palkinnonkin voittanut. Kyllä, tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille sci-fin ja jännityksen kaltaisten genrejen nuortenkirjaystäville ja ihmisille, jotka kaipaavat vaihtelua lukemisiinsa.
Arvosanani numeroina: 3/5
Kommentit
Lähetä kommentti