Veronica Roth - Viillot

nuortenkirjallisuus, sci-fi, tieteisfantasia, romantiikka

Englanninkielinen alkuteos, 2017, Carve the Mark (suomentanut Outi Järvinen, 2017, kustannusosakeyhtiö Otava)

"Galaksissa, jossa salaperäinen pyörre hallitsee, jokaisella on lahja."
- takakannen kertomaa, Otava

Aurinkokunnan laitamilla on pieni jääplaneetta, joka on jakautunut kahtia. Thuvhelainen Akos on koko elämänsä ajan kuullut huhuja kotitalonsa tontin liepeiltä alkavan suunnattoman höyhenheinikon takana olevasta Shotetista ja sen pahamaineisesta kansasta, jonka kerrotaan tekevän käsivarsiinsa viiltoja jokaisen tappamansa ihmisen merkiksi. Tarinat muuttuvat painajaismaiseksi todellisuudeksi, kun shotetlaisia sotilaita tunkeutuu Akosin kotiin surmaten hänen isänsä ja kaapaten hänet ja hänen veljensä Eijehin Shotetiin, jossa heidät passitetaan palvelemaan julman tyrannin kartanossa.

Cyra on Ryzek Noavekin, Shotetin pelätyn hallitsijan, sisar. Lisänimen Ryzekin ruoska hän on saanut erikoisesta kyvystään, joka tuottaa hänelle kipua mutta jonka hän voi kanavoida pelottavalla tavalla ulospäin. Sitten hän kohtaa Akosin, joka pystyy auttamaan häntä. Kaksikolle selviää, että heidän kohtalonsa ovat alusta asti olleet kietoutuneina peruuttamattomasti yhteen.


Arvioni:

Koska Veronica Rothin Outolintu-trilogia oli menestys paitsi maailmanlaajuisesti, myös omalla kohdallani, odotukseni tämän uuden sarjan aloitusta kohtaan olivat melkein enemmän kuin korkealla.

Viiltojen miljöö on ihan mielenkiintoinen, mutta jotenkin vajaa. Sitä ei oltu suunniteltu tarpeeksi, eikä se alusta asti oikein tuntunut muulta kuin lattealta kopiolta Tähtien sodan maailmasta. Muutenkin kirjassa oli paljon yhteneväisyyksiä Tähtien sota-elokuvien kanssa: 

Pyörre = Voima
Pyörreveitsi = samankaltaisessa merkityksessä valosapelin kanssa.

Puhumattakaan lahjoja kantavista ihmisistä, oraakkeleista ja kaikista niistä planeetoista, neuvostoista ja muista…

Viilloissa ainoita ihmisten kaltasia olentoja ovat ihmiset itse. Niin, olisin toivonut laajempaa kokonaisuutta, eikä planeettojen välisestä matkailusta välity sen kummempaa fiilistä kuin kirjoissa, joissa hahmot lentävät Suomesta Yhdysvaltoihin. Ihmisillä ja kansoilla on liikaa länsimaisille kulttuureille ominaisia tapoja (joista silmiinpistävin oli kätteleminen) ja ihmisten pyörrelahjat jäävät ainakin tässä osassa mystisyyden leiman taakse. Niiden mukana olo saa kirjan edustamaan tieteisfantasiaa, johon en - siitä huolimatta että olen ainainen fantasian ystävä - ole juuri tutustunut. Ne saivat myös pääni pyörälle, sillä niitä tuli samaan tahtiin henkilöiden kanssa enkä lainkaan muistanut, mikä lahja on kenenkin.

Lisäksi en oikein päässyt maailmaan sisälle. Jo heti kirjassa esitellään paljon kirjailijan itse keksimien kielten sanoja (joista onneksi on sanasto lopussa), ihmisten lahjoja, alustyyppejä ja teknisiä ilmauksia joista minulla ei ollut harmainta aavistusta.

Kirjan kahdesta näkökulmahenkilöstä pidin, joskin Cyra taisi nousta suosikikseni. Hänestä huokuva synkkyys viehätti minua sillä hetkellä, ja minä-muotoinen kerronta toi hänet lähemmäs. Akos jäi minulle etäisemmäksi, hän ei vain ohittanut Cyraa luultavasti toisenlaisen kerrontamuotonsa vuoksi. En löytänyt tekstistä vihjettäkään siitä, miksi toinen hahmoista on kirjoitettu minä- ja toinen hän-muodossa. Ilmeisesti Roth on halunnut kirjoittaa niin, siispä hän on kirjoittanut. Tapa ei vain saanut minua lukijana puolelleen. 

Kirja meni minulla todella hitaasti. Olin aivan tuskastua sen kanssa ja vilkuilin sivunumeroita aukeaman välein. En voinut uskoa, että tämä on kepeän ja raikkaan Outolinnun kirjoittajan käsialaa.

Viillot on minulle lukukokemus, jota minun täytyy hieman sulatella. Toista osaa, The Fades Divide, ei oltu vielä suomennettu kun Viillot lopettelin, mutta ei minulla siihen tarttumisen tarvetta ollutkaan. Kirja ei kyllä yllä Outolinnun tasolle, mutta on ihan kiehtovaa luettavaa.

Arvosanani numeroina: 3/5

Kommentit