nuortenkirjallisuus, dystopia
Englanninkielinen alkuteos, 2001, Mortal Engines (suomentanut Tero Kuittinen, 2004, Karisto)
Sarja: Kävelevät koneet #1
“Lontoo saalistaa jälleen!”
- takakannen kertomaa, Karisto
Tom on 15-vuotias Lontoon kolmannen luokan museoharjoittelija. Hän livahtaa kesken työnsä näköalatasanteille, sillä Lontoo on pitkään piilotellut saalistajia entiseksi Britannian saaristoksi kutsutun maaston kupeessa, ja on pitkästä aikaa saanut kiikariinsa saaliin. Jahdattava kaupunki on pieni kaivoskaupunki Salthook, mutta parempi kuin ei mitään. Salthookin asukkaiden joukossa Lontooseen kuitenkin soluttautuu arpikasvoinen tyttö, jolla on oma kohteensa. Hän on Hester Shaw, ja kantaa palavaa kaunaa päähistorioitsija Thaddeus Valentinelle.
Tom arvaa Hesterin aikeet nähdessään tämän lähestyvän uhkaavasti Valentinea. Tutkimusmatkailija Valentine on Tomin sankari, joten Tomin on pakko estää Hesteriä. Lopulta löytää itsensä ulkomaastosta kiukkuisen Hesterin kanssa, ja saa kuulla järkyttävän totuuden Valentinesta. Nuoret lyöttäytyvät yhteen ja aloittavat taipaleen kaupunkien mylläämän kuivuneen merenpohjan, metsästysmaan, halki tavoitteenaan päästä takaisin Lontooseen. Matkaan tulee kuitenkin jatkuvasti uusia mutkia, ja pian Tom ja Hester huomaavat, että heitä ajaa takaa muinaisesta teknologiasta koostuva vaarallinen marssija, ihmisrobotti. Viimein he päätyvät joukkoon, joka yrittää pysäyttää Lontoon ja sen vaikuttajien aikeet tuhota heidän tuntemansa maailma.
Arvioni:
Käveleviin koneisiin tutustuin lähinnä siitä viime vuonna ilmestyneen elokuvan mainosten kautta. Elokuva vaikutti visuaalisesti upealta ja tarina kiehtovalta, joten otin siitä selvää ja sain tietää sen pohjautuvan kirjaan. Meni kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin pääsin tarttumaan tähän Philip Reeven romaaniin.
Kävelevien koneiden idea liikkuvista ja toisiaan saalistavista kaupungeista on omaperäinen. Kirja sijoittuu aikaan tuhansia vuosia meidän yhteiskuntamme jälkeen, runnellulle, meristä kuivuneelle maapallolle, kun entisajan ihmiset tuhosivat itsensä yhden tunnin sodassa. Kyse on siis hyvin kauas tulevaisuuteen sijoittuvasta dystopiasta, mikä oli ristiriidassa monen seikan kanssa. Silmiinpistävin niistä ovat nimet, kuten Tom, Hester, Anna… ne ovat täysin samanlaisia kuin meidän aikamme nimet. Tuhansien vuosien saatossa kovin moni asia Lontoossa ei tunnu muuttuneen, vaikka se liikkuukin telarenkailla. Aluksi esimerkiksi nimien kekseliättömyys häiritsi minua, mutta sitten ne ja monet muut niiden tapaiset yksityiskohdat tekivätkin romaanista paljon turvallisemman lukea. Maailma ei olut avara ja paljon käsittämistä vaativa, se vain oli. Siihen oli helppo uppoutua, lähteä pois ja palata. Kirja oli koukuttavaa, nopeaa ja miellyttävää luettavaa, vaikkei minussa kyllä mitään erityisiä tunteita herättänytkään.
Kaupunkien nimet eivät haitanneet lainkaan kuten hahmojen. On tavallaan viehättävää kuvitella nykypäivän Lontoo telarenkaille, kun kirjassa vielä mainitaan St. Paulin katedraali ja keskuspuistokin.
Tekstissä kirjailijalla olisi ollut parantamisen varaa, sillä se ei ollut kovin sujuvaa ja lipsahti paikoin jopa tökeröksi. Hahmot ovat hieman naiiveja, vaikka lapsia he ovatkin: Tomin ja Hesterin sanotaan olevan 15-vuotiaita. 15-vuotta on ikä, jota ei yleensä tunnuta dystopiakirjoissa käyttävän. Se ei oikeastaan haitannut tätä kirjaa, joka näytti, että nuoret päähenkilöt kykenevät viemään lukijan yhtä huikeisiin seikkailuihin kuin vähän vanhemmatkin. Kävelevien koneiden päähenkilöiden lapsekas rosoisuus tekee heistä myös hahmoja, joihin on helppo kiintyä ja jotka ovat jollain lailla hellyyttäviä.
Hester on hahmoista kiehtovampia, mutta jäi aluksi aika taka-alalle. Hänestä ei kuvailla muuta kuin ulkonäkö, ja luonteen annetaan välittyä kirjan myötä, kunnes se lopulta on melko selkeä. Tom kasvaa ja kehittyy kirjan myötä paljon, eikä hän viimeisissä toimintakohtauksissa muistuta enää lainkaan sitä epävarmaa poikaa, joka putosi Lontoosta. Katherinea - Valentinen kaunista tyttärtä, johon Tom on aluksi ihastunut - oli toisinaan vähän uuvuttavaa seurata, koska hän selvitteli samoja asioita jotka omissa luvuissaan esiintyvät Tom ja Hester olivat saaneet selville jo aikoja sitten. Hänen oikeudentajunsa on kunnioitettavaa, ja olin Valentineen pettynyt hänen kanssaan, olihan kyse kuitenkin hänen rakkaasta isästään - joka tosin oli valehdellut hänelle koko ajan. Hän saa selville kauheita totuuksia Lontoon Sisuksen työntekijöiden kohtelusta, ja ihastuu insinööriharjoittelija Bevis Podiin. Bevisin ja Katherinen suhteen kehittymistä oli mukavaa seurata, mutta Katherinen kannalta kirjan loppuratkaisu ei ole se tavanomaisin, eikä onnellisinkaan.
Kirjan juoni ei ole kovin ihmeellinen, eivätkä päähenkilöiden tavoitteet mitään ennennäkemättömiä. Ne jäävät kuitenkin toisinaan pulssia korottavien toimintakohtausten ja tarinan ristiriitaisuuksien varjoon, joita esiintyy vaikkapa marssija Shriken ilmestyessä kuvioihin. Kävelevät koneet oli oikein virkistävä ja viihdyttävä, keveä lukukokemus, johon voisin uppoutua toistekin. Reeve on kerennyt jo kolme jatko-osaakin tälle näpytellä, mutta saa nähdä, uskallanko tarttua seuraaviin kirjoihin lainkaan - jos ne vaikka eivät olisikaan yhtä hyviä, kuin ensimmäinen.
Kommentit
Lähetä kommentti