Stephanie Garber - Caraval

nuortenkirjallisuus, fantasia, romantiikka

Englanninkielinen alkuteos, 2016, Caraval (suomentanut Kaisa Kattelus, 2017, WSOY)

Sarja: Caraval #1

“Tervetuloa Caravaliin, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua. Siellä näette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset elinaikanaan.”

- takakannen kertomaa, WSOY

Scarlett Dragna on elänyt koko elämänsä vaikutusvaltaisen mutta julman isänsä varjossa Trisdan saarella. Hänen äitinsä katosi jäljettömiin vuosia sitten, eikä hänellä ole kuin yksi hänelle äärimmäisen rakas ihminen: huimapäinen sisar Donatella. Isän ankaruus on kasvattanut sisaruksista kovia ja opettanut, ettei heillä ole muita kuin toisensa. Scarlettin harras, pitkäaikainen unelmakin on hiipumassa nyt, kun isä kuvernööri Dragna on järjestänyt hänelle avioliiton kaukaisen Kreivinä tunnetun henkilön kanssa: hänen haaveensa on päästä edes kerran kokemaan Caraval, maaginen peli ja esitys, jonka voittajalle on luvassa palkinto.

Scarlett on kirjoittanut Caravalin mestarille, Legendille, seitsemän vuotta siinä toivossa, että tämä toisi esityksensä hänen kotisaarelleen. Ollessaan jo päästämässä irti toivosta hän ja Tella saavatkin yhtäkkiä vastauskirjeen, jonka mukana ovat liput Caravaliin. Tella on innoissaan mahdollisuudesta karata isältään, mutta Scarlett epäröi. Kun hän ja Tella olivat pieniä, heidän isoäitinsä kertoi heille tarinoita Caravalista. Scarlett ajattelee kuitenkin yhä vahvemmin, ettei mitään taikuuden ja ihmeiden kaltaista voi olla olemassakaan. Hän päättää odottaa järjestettyä avioliittoaan, sillä uskoo Kreivin antavan hänelle ja Tellalle paremman elämän luonaan - kunnes Tella salaperäisen merimiehen, Julianin, avulla huijaa hänet laivaan kohti saarta, jolla Caraval järjestetään. Perillä Scarlett saa tietää, että Tella on siepattu. Koko tämänvuotisen Carvalin ideana on nimittäin Scarlettin sisaren etsintä. Se joka löytää Tellan, voittaa tämänvuotisen palkinnon, yhden toivomuksen. 

Varoituksista huolimatta Scarlett antautuu täysin pelin vietäväksi, kunnes ei enää tiedä mikä on totta ja mikä esitystä. Lopulta hän uskoo, että Tella on löydettävä ennen pelin päättymistä, tai seuraukset ovat hirvittävät…

Arvioni:

En lainkaan tiennyt, mitä odotin tältä Stephanie Garberin esikoisteokselta. Äkkäsin kuvauksen siitä jollain bookstagramtilillä, ja kiinnostuin. Saadessani Caravalin käsiini sen lukeminen alkoi kuitenkin arvelluttaa minua. Takakansiteksti lupailee jotain hupsunkiusallista tarinaa sirkusesityksen hengessä, mutta kertoo samalla kirjan olevan myyntimenestys monessa kymmenessä maassa. Ulkoasu hämäsikin minua pahasti, minkä sain huomata vasta alkaessani vihdoin lukea.

Kuvittelin, että Caraval olisi jotenkin naiivi teos, mutta se ei ollut. Teksti on vakavaa, mukaansatempaavaa ja välittää fantasian tunnun läpi kirjan. Sitä oli niin miellyttävä lukea, että upposin kirjaan aivan täysin ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Enää siinä arvellutti juoni, vaikka kirjoitustyyli lupaili kaikkea muuta kuin lapsellista sirkushöttöä.

Tarina ei oikeastaan pitkästyttänyt minua missään vaiheessa, eikä junnannut paikoillaan tai käynyt muutenkaan tylsäksi. Sen pariin oli aina mukavaa palata, ja se teki lukemisen keskeyttämisestä vaikeaa. Kävi myös pian ilmi, että Caraval on niitä kirjoja, joissa voi tapahtua ihan mitä vain missä vain. Sen vuoksi jotkut kohdat olivat hämmentäviä, mutta onneksi ne selitetään (piinallisen pitkän odotuksen jälkeen) lopussa.

“Älkää antako lumon viedä teitä mennessään.”

sivu 88

Juonen suurin ongelma oli sen poukkoilevuus. Tellan etsintä on punainen lanka, jota kirjassa seurataan, mutta välillä se tuntuu sysättävän aika sivuun. Tapahtumia on loppujen lopuksi niin paljon ja tiheään, ettei kirja ole kovin suoraviivainen. Potentiaalia sen ideassa on, ja onneksi siitä suurin osa kuitenkin myös hyödynnetään. Oikeastaan siinä on sitä paljon enemmän, kuin aluksi edes uskalsin olettaa.

Lopulta kirja äityy aika raivokkaaksi, kun selviää, että pelissä saattaa olla jotain Legendin henkilökohtaista suhtautumista hänen sekä Scarlettin ja Tellan isoäidin menneisyyteen. Tällainen teki oloni lukijana oikeastaan aika hankalaksi, enkä pitänyt siitä. Olinkin hyvin helpottuntut, kun kaikki olikin loppujen lopuksi pelkkää näytelmää.

Hahmoja kirjassa ei ole paljon, ei ainakaan tärkeitä sellaisia. Päähenkilö Scarlett on parhaimmillaan uskottava ja miellyttävä tarinan kertoja. Hän on syvällinenkin, ja sointuu hyvin yhteen hän-kerronnan kanssa. Muita näkökulmahenkilöitä kirjassa ei olekaan, mikä sopii tämäntyyliseen tarinaan hyvin. Ärsyttävintä Scarlettissa on hänen suunnaton huolensa Tellasta, vaikka se on tietenkin ihan ymmärrettävää. Sen siedettävyys vain toisinaan karkasi käsistä. Loppukohtauksessa lähimmäisenrakkaus saa kuitenkin aikaan jotain hyvää, jota ilman tarinan päätös olisi saattanut olla surullinen. Muutenkin kirja herätti minussa monia tunteita: turhautuneisuutta, ärtymystä, riemua, surua, jännitystä… Sillä saralla tämä on oikein rikas ja kiehtova teos.

Tella on uhmakas ja ilkikurinen. Hänestä saa hyvin selvän, vaikkei hän oikeastaan esiinny kirjassa paljoa. Hän on särähtävä vastakohta epäluuloiselle ja huolia kantavalle Scarlettille, mutta siitä huolimatta sisaruuden side heidän välillään on vahva. Julianista en aluksi pitänyt enkä ymmärtänyt, miksi hänet pidetään mukana tarinassa. Sittemmin opin kuitenkin suorastaan rakastamaan häntä, sillä hän on hyväntahtoinen ja lämmin, mutta myös päättäväinen. Aluksi myös Scarlett inhoaa häntä, minkä vuoksi heidän suhteensa rakentumista oli viihdyttävää seurata - ja kun siihen pääsi sisälle, oli se aika herkullinen.

“Tuntui kuin olisi astunut maailmaan, jossa muinaiset sadut ja unet olivat heränneet eloon.”

sivu 344

Caraval on kirja, jonka suhteen kannattaa sysätä ennakkoluulot syrjään. Siihen kannattaa jokaisen fantasian ystävän tutustua. Se on osittain hyvinkin realistinen, vaikka sijoittuu fiktiiviseen maailmaan. Mukana on kuitenkin enemmän kuin ripaus taikuutta, mystiikkaa, koukuttavaa fantasiaa ja herkkää romantiikkaa. Itse pidin miljöötä hyvin koottuna, vaikkei maailmaan ja sen historiaan sen kummemmin tutustutakaan. Se ikäänkuin toimii näyttämön virassa, näyttämön, jolla tarina tapahtuu. Se on myös ihanan symbolinen, ja tuo mieleen 1700-luvun Espanjan, mikä on seikkailu-mysteerifantasiakirjassa kiehtova, joskaan ei hätkähdyttävän erikoinen, ratkaisu maailmatyypiksi.

Caraval kannattaa siis ehdottomasti lukaista. Minulle se on yksi tämän vuoden positiivisimmin yllättäneistä kirjoista. Jatko-osien suhteen olen vähän epäluuloinen, mutta luulen että pääsen niidenkin pariin kohtuullisen pian.

Arvosanani numeroina: 4/5