Elina Pitkäkangas - Ruska

suomalainen nuortenkirjallisuus, urbaani fantasia, romantiikka, vaihtoehtotodellisuus

Ilmestynyt vuonna 2018 (Myllylahti)

Sarja: Kuura-trilogia #3

Muutos on lähempänä kuin koskaan, mutta synnyttääkö muurien rakoileminen toivoa vai entistä suurempaa kaaosta?

- takakannesta

Juonesta:

Inkalla, Aaronilla ja heidän liittolaisillaan on Kuura-trilogian päätösosassa edessään viimeinen, ratkaiseva taistelu epäluuloa, pelkoa ja vihaa vastaan. Ruska keskittyykin tiiviisti Werecaren ja Jahdin taistoon, kun ihmissusia puoltavat aktivistit yrittävät tuoda hukkia metsästävän sotilasjärjestön synkkiä puolia julki ja avata ihmisten silmät totuuksille.

Itseensä sulkeutunutta Inkaa kalvaa huoli hänen syntymättömästä lapsestaan. Hän päästää lähelleen vain Peterin, vaikeaselkoisen ihmissuden, johon kokee yhteyttä raskautensa takia, onhan hänen kantamansa lapsi miehen edesmenneen veljenpojan. Inkan käytöksestä ja tilasta hämmentynyt Aaron hakee tukea tyttöystävältään Matleenalta, mutta heidän suhteensa ei ole tuntunut muuta kuin vain mutkistuvan Inkan veljen Tuukan löytymisen jälkeen. Matleenan veriside Tuukkaan ajaa Matleenan hukkana mielihaluihin, joita Aaronin on vaikea katsoa läpi sormien siitä huolimatta, ettei ihmissuden ihminen välttämättä ole vastuussa toimistaan hukkana.

Samaan aikaan ihmissusien oikeuksia ajava aktivistijärjestö Werecare vaatii Aaronia astumaan esiin. Myrskynsilmän tapahtumien jälkeen Jahti ja media ovat kuitenkin tehneet Aaronista Suomen vihollisen, yhden valtion eniten kammoksutuimmista rikollisista. Ainoa toivo säästyä ennemmin tai myöhemmin tapahtuvan kiinnijäämisen kauheilta seurauksilta näyttäisi olevan lykantropialääkkeen kehittäminen, johon ihmissusivirustaan jonkinverran hallitsemaan kykenevä Inka saattaa olla avain.

Arvioni:

Elina Pitkäkankaan hukat valloittivat kokonaan tiensä lukijansydämeeni trilogian toisen osan, Kajon, myötä. Kuura-trilogian ajankohtaisuus, vaikuttava juoni ja omaperäinen kerronta ovat vedonneet ilmestyttyään yhteen jos toiseenkin lukijaan. Itse lukeudun tätä nykyä tämän trilogian ehdottomiin faneihin, mitä en olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, kun tutustuin aloitusosa Kuuraan ja päädyin jättämään sen kesken. Vasta viime vuonna lähestyin Kuuraa uudestaan, ja luinkin sen loppuun. Nyt olen vihdoin lukenut loppuun myös koko sarjan.

Enää neljä päivää, ajattelin rauhallisesti. Katsoin pyöristyvää kuuta kuin tiimalasia, joka valutti hiekkaansa mustan järven syvyyksiin. Päivä olisi tiistai, yhdeksäs syyskuuta. Laskujeni mukaan olisin silloin kahdeksantoista vuotta ja satayhdeksänkymmentäkaksi päivää vanha. Sen pidemmälle en näillä näkymin eläisi. Sillä vaikka me kuin ihmeen kaupalla pääsisimmekin Jahtia pakoon, vielä oli eräs, jonka täydenkuun kohtaamisesta en selviäisi hengissä.

sivu 8

Tämä ihmissusiin keskittyvä trilogia on jakanut paljon mielipiteitä. Monesti jako on ollut selvä: jotkut ovat ihastuneet, toiset eivät oikein ole olleet varmoja. Olen kuitenkin löytänyt myös arvioita, joiden kirjoittaja ei ole sarjasta tykännyt. Senkin ymmärrän hyvin, sillä tyylinsä ja aiheensa puolesta Kuura ei välttämättä sovi kaikille. Enemmän olen kuitenkin kohdannut arvioijia, jotka ovat suorastaan rakastuneet sarjaan, mikä ei sekään ole ihme. Kyseessä on siis hyvinkin ristiriitaisia tunteita ja kokemuksia aiheuttanut sarja -- ja toivon vilpittömästi, että se aiheuttaa sellaisia vielä jatkossakin, ehkä jopa ympäri maailmaa. Kaikki kolme kirjaa onkin jo käännetty ainakin englanniksi.

Kuuran kohderyhmää ovat nuoret, tarkemmin nuoret aikuiset, mutta yksikään trilogian kirjoista ei ole mikään hempeä tai kevyt teinidraama. Kuura on onnistunut murtamaan tiensä lukijoiden ihon alle YA-kirjojen tyypillisiin kliseisiin tai epäuskottaviin ratkaisuihin sortumatta. Ruska on sarjan päätösosa, ja se kantaa itsensä ja samalla koko sarjan varmuudella loppuun saakka, onnistuen ylittämään Kajon myötä korkeuksiin nousseen odotusten riman.

Minulla oli vielä vaihtoehtoja. Oli oltava muutakin kuin vain tämä. Ikuinen painajainen.

sivu 32

Olen omistanut Ruskan joulusta asti, mutta vasta muutama päivä sitten onnistuin tarttumaan siihen. Kaunis kansi on jollain tapaa myös synkkä, huikaisevuutta enteilevä. Olen vältellyt tätä kirjaa, jottei minun tarvitsisi lopettaa tunteiden myrskyksi paisunutta matkaa tämän trilogian parissa. Samalla olen kuitenkin odottanut hetkeä, jolloin pääsen uppoutumaan siihen. Sen hetken tarjosi minulle tämä korona-aika, joka pakotti minut kirjastojen sulkeuduttua kääntämään huomioni oman kotikirjahyllyn antimiin. Muussa tapauksessa minulla olisi jälleen kirjoituspöytäni yläpuolisella tasolla uusi pino kirjastonkirjoja, eikä Ruskan lukeminen välttämättä olisi edes niiden päässä.

Ruska saattaa Kuura-trilogian arvoiseensa, täyteläiseen päätökseen. Kysymyksiin saadaan vastaus, mutkikkaisiin ihmissuhteisiin selvyys ja fantasiaelementteihin tasapaino. En tule koskaan unohtamaan tämän trilogian hahmoja, joista yksikään ei lopulta jää mustavalkoiseksi. Kaikki, niin ihmiset kuin hukatkin, on luotu taidokkaan inhimillisiksi, värikkäiksi ja uskottaviksi. Päähenkilöissä erikoisuus on edelleen siinä, että heihin ei pysty samaistumaan, sillä he ovat täysin omia persooniaan, vapaita ja kuin tuttuja, ystäviä. Erityisesti pidin tässä romaanissa siitä, miten hahmot sulavasti ja saumattomasti käsittävät elämän olevan liian lyhyt riitelyyn ja murjottamiseen. 

Me voidaan olla kuolleita viikon päästä.

sivu 256

Suurimmalti osin kirjassa edetään eteenpäin jo tutuksi tulleiden henkilöhahmojen kanssa, mutta mukaan tuodaan ajoittain muutama uusi. Kiinnostavin tulokkaista on edellisessä osassa ohimennen mainittu Werecaren kolmas, parrasvaloista etäällä pysyttelevä johtaja Eino Teräs. Hän on pinnalta ilkikurinen mutta järkähtämätön, valtapeleillä asemaansa pönkittävä ihminen, mutta ärsyttävä hän ei ole ja hädin tuskin itse huomasin, miten aloin pitää hänestä ja hän nousi yhdeksi suosikkihahmoistani. Kirjan loppupuolella hän saa lisää ulottuvuutta, mikä tekee hänestä vieläkin onnistuneemman. Tässä osassa myös muut hahmot asettuvat lopulta uomiinsa, heidät kuvataan varmasti, määrätietoisesti ja tarkasti, ja kaikista paljastuu jälleen uusia puolia. Yksikään ei jää tarpeettomasti taka-alalle, vaan kaikki pääsevät oikeuksiinsa -- vaikka Peterin, joka on myös yksi suosikkihahmoistani, ratkaisu jäikin vähän harmittamaan, mitä se teki myös Inkalle. Olin ajatellut, ettei Inka löytäisi enää ketään Leon jälkeen, mutta hänen kiinnostuksensa kallistuukin erästä yllättävääkin henkilöä kohtaan. Hänen lisäkseen myös hänen halutessaan todella uppiniskainen veljensä Tuukka, tuttavallisemmin Duke, löytää itsestään romanttista rakkautta yhtä henkilöistä kohtaan. Tuukan kautta sarja saa vielä enemmän ajankohtaisuutta, kun mukaan tulevat seksuaalivähemmistöt. 

Sitten ovat tietysti vielä ihanat Matleena ja Aaron, joiden suhde kaikessa suloisuudessaan ei sekään ole vain ruusuilla tanssimista. Parin välille luodaan jännitettä, niin kihelmöivää seksuaalista kuin riidanhaluistakin, ja sen uskottavuutta täydentävät terävät sanaharkat. Inkan löytäessä uuden ja Duken oman kumppanin en todellakaan osannut päättää, mistä parista pidin eniten. Päädyin lopulta pitämään molemmista yhtä paljon.

Ruska on väkivaltainen, armoton ja lohduton teos. Samalla se on haikean kaunis ja sävykäs kuin syksyn väriloisto. Kipeiltä menetyksiltä ei vältytä ja hyvästit joudutaan sanomaan muutamalle yllättävällekin hahmolle. Kaikki henkilöt eivät pysy uskollisena Werecarenkaan puolelle, ja välillä tunnelma kohoaa pisteleväksi, sydämen laukkaan yllyttäväksi. Tämä kaikki on kuitenkin vain tyyntä myrskyn edellä, sillä loppu on intensiivinen, ruudinkatkuinen ja henkeäsalpaava.

Kokonaisuutta huipentaa vielä kohtaus, jossa lukija pääsee ensimmäistä kertaa koko trilogian aikana tutustumaan susihahmoisen hukan maailmaan. Kurkistus on lyhyt, mutta tarpeellinen ja juuri sopivan pinnallinen, siinä tehdään selväksi ettei hukka ole ihminen, muttei myöskään yksinkertainen olento. Tuntuu, että juuri tämä liittää pitkään uskottavuudesta irrallaan olleet ihmissudet saumattomaksi osaksi tarinaa. Hukat ovat olleet sarjan vaikeimmin kuviteltava osuus, niin suora fantasiaelementti muuten nykymaailman kaltaisessa miljöössä, etteivät ne ajoittain ole tuntuneet uskottavilta. Ruskassa tämä ongelma viimein selätetään. 

Ruska herätti niin paljon ajatuksia ja tunteita, että voisin kirjoittaa siitä vieläkin pidempään ja hartaammin. Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan, niin tämä postaus kuin tämä lumoava trilogia. Kuura tulee pysymään kanssani, ehkä luen sen joskus uudelleen. Täydellisten hyvästien aika ei ole vielä koittanut, mitä tukee Pitkäkankaalta vasta ilmestynyt Kuura-trilogian spin-off-kirja, Hukan perimät.

Tämän sarjan kirjoittajan nimi on varmasti nimi, jolla merkityistä teoksista tulemme vielä kuulemaan. Kiitos todella paljon Kuura-trilogiasta, Elina Pitkäkangas. Mikä upea, unohtumaton tarina.

Arvosanani numeroina: 5-/5