Sarah J. Maas - Throne of Glass: Taistelun myrskyt

eeppinen fantasia, nuortenkirjallisuus, romantiikka

Englanninkielinen alkuteos 2016, Throne of Glass #5: Empire of Storms (suomentanut Sarianna Silvonen, 2020, Gummerus)

Sarja: Throne of Glass #5

Lupauksia on annettu ja rikottu. Ystäviä on saatu ja menetetty. Sota pimeyttä vastaan on alkanut.

- takakannesta

Juonesta:

Terrasenin laillinen kruununperillinen Aelin Ashryver Galathynius on palannut pohjoiseen kotimaahansa aikeenaan lunastaa valtaistuimensa. Kaikki hänen omalla puolellaan eivät kuitenkaan suostu tunnustamaan häntä kuningattarekseen ilman, että hän on todistautunut sen arvoiseksi. Niinpä Aelin ystävineen päätyykin lähtemään kohti etelää kerätäkseen liittolaisia ja periäkseen vanhoja velkoja. Kamppailu mahtiavaimista, mantereesta ja sitä kautta koko heidän tuntemansa maailman tulevaisuudesta on kärjistymässä. Musta, toisesta maailmasta kotoisin oleva valgikuningas Erawan on herännyt tuhatvuotisesta unestaan ja kerää joukkojaan.

Samaan aikaan Tammisalon metsän erämaahan päätynyt Elide Lochan vaeltaa poispäin synkästä Morathista, Erawanin majapaikasta, niin nopeasti kuin suinkin. Hänen peräänsä on kuitenkin lähetetty karmeita olentoja, joiden on tarkoitus palauttaa hänet takaisin julman setänsä luo. Yllättäen hän saa apua puolihaltia Lorcanilta. Elide ja Lorcan lyöttäytyvät yhteen, mutta molemmilla on salaisuutensa ja omat määränpäänsä.

Morathissa Mustanokkien noitaklaanin perillinen Manon saa tietää itsestään jotain järkyttävää. Hurjien tapahtumien seurauksena hän päättää kääntää selkänsä pahuudelle ja etsiä matkaan lähettämänsä Eliden.

Aelin saa viestin muinaisilta hallitsijoilta ja jopa itse jumalattarelta. Molemmat tahot käskevät häntä etsimään mahtiavainten Lukon, joka saattaa olla ainoa keino voittoon. Mutta hänellä on löydettävänään vielä totuuksia, joita hän ei ole osannut aavistaa…

Arvioni:

Monen lukijan kirjasarjaihastus Throne of Glass jatkui tänä keväänä suomen kielelläkin, kun käännetty versio sarjan viidennestä osasta, Empire of Stormsista ilmestyi. Nimelle Taistelun myrskyt käännetty teos omaa kenties sarjansa upeimman kannen, joka voisin ihastella vaikka kuinka kauan. 

Etenkin kotimaassaan Yhdysvalloissa suursuosion saavuttanut Throne of Glass on niin eeppistä fantasiaa, että aloin pelätä omalle kohdalleni ähkyä kyseisen genren suhteen nähdessäni tämän teoksen sivujen lukumäärän. Sehän on hulppeat 771. Kirja on kuitenkin sarjan hehkutetuimpia osia, ja koska tykästyin kovasti sarjan edellisiin osiin, päätin ostaa myös Taistelun myrskyt omaan hyllyyni. Throne of Glass-sarjasta suosikkikirjani ovat Keskiyön kruunu ja vetävä, hurmaava Tulen perillinen. Kummastakaan osasta, kuten myöskään Varjojen kuningattaresta en ole näpytellyt arviota tänne blogiini, pahoittelut siitä. Ensimmäinen osa Lasipalatsi on ainoa ToG:n kirja, josta olen analyysin tänne kirjoittanut.

Sarjan neljännessä osassa, Varjojen kuningattaressa, tarina koki mielestäni pienoisen notkahduksen. Toivoin viidennen osan tasoittavan edeltäjänsä minuun jättämän hämmennyksen. Toisinaan minusta on tuntunut, ettei kirjoittaja Maas täysin hallitse luomaansa kokonaisuutta. ToG: n tarina on laaja ja monitasoinen. Siinä fantasia ei ole mauste, vaan lähes pääosassa. Mainittakoon, että olen koko sarjan halunnut päästä tutustumaan tarkemmin tarinan maailmaan, historiaan ja kulttuuriin. ToG:ssa pääpaino pysyy kuitenkin myös viidennessä osassa rajuissa taistelukohtauksissa, lukuisissa hahmoissa, juonittelussa ja juuri näissä fantasiaelementeissä.

Aelin on hahmona edelleen ristiriitainen, eikä hän ole nimenvaihdoksensa jälkeen tuntunut enää kovin tutulta. En voi sanoa samaistuneeni häneen silloin, kun hän oli salamurhaajatar Celaena, mutta nyt tunnun jotenkin vieraantuneen hänestä todella paljon. Rowan on ollut lempihahmoni viimeisen kahden kirjan ajan, mutta tässä osassa en saanut hänestäkään oikein enää otetta. Puoleen väliin saakka Aelinin ja Rowanin seuraaminen on heidän romanssinsa veivaamista, joka ei oikeastaan pidemmän päälle juuri pitänyt mielenkiintoa yllä. Kahden mahtavan epäihmisen suhde huipentuu (kummankin hahmon odottamiin) graafisiin rakastelukohtauksiin, jotka saavat lukijan lähinnä kiusaantuneeksi. Toki ne ovat olennainen osa tarinaa, pääseväthän rakastavaiset vihdoin tutustumaan toisiinsa kunnolla myös fyysisesti. Joitakin seksikohtauksia oli vain venytetty ja kuvailtu niin maallisesti, että niistä katosi haltian ja puolihaltian rakkauden lumoavuus.

Tässä kirjassa suosikkihahmoni olikin julman kuningatar Maeven käskyläishaltia, Aedionin isän Gavrielin taistelutoveri Fenrys. Yllätyin itsekin, kun huomasin alkaneeni pitää Fenrysin hahmosta. Hän ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa esillä, mutta hänessä on jotain raikasta ja viihdyttävää. Jotakin, mihin hänessä tykästyin. Pidän jonkin verran myös Morathista pakenevan Eliden kanssa yhteen lyöttäytyvästä, jurosta Lorcanista. Kuolematon puolihaltia Lorcan saa Taistelun myrskyissä enemmän syvyyttä. Elidestä en kummemmin välitä, oikeastaan olen päätynyt pitämään häntä aika ärsyttävänä hahmona. Hänen ja Lorcanin välien lämpeneminen on söpöä, mutta sulautuu lopulta yhdeksi romanssiksi kirjan muiden samankaltaisten joukossa. 

Loppupuolella mukaan tuleva viininpunahiuksinen Ansel, nuori salamurhaajatar ja Länsiaavan kuningatar Aelinin menneisyydestä, on myös lempihahmojani. Toivonkin, että hänestä kerrotaan vielä enemmän. Sitten on tietysti Manon, rautahammasnoita Mustanokkien klaanista. Hän on ollut sarjan mielenkiintoisin hahmo aina ensiesiintymisestään alkaen. Hänen liukumisensa julmuuden synkältä polulta valoisammalle tielle on onnistuneesti kuvailtu, sillä se ei käy tarpeeksi vähitellen ollakseen uskottavaa. Taistelun myrskyissä Manonin suhde muihin noitiin ja etenkin isoäitiinsä kärjistyy ratkaisevasti.

Taistelun myrskyt on monia muita ToG-kirjoja kaavamaisempi, vaikka toki yllättäviä ja hengästyttäviä juonenkäänteitä löytyy. Tuntui kuitenkin, että tämä viides osa oli ToGeista eniten alku-keskikohta-loppu-kuviota noudattavin. Pysyin hyvin kärryillä koko tarinan ajan. Kirjan toinen puolisko keskittyy liittolaisten hankintaan, sen huipentaa Kallolahdella Aelinin vanhan tuttavan ja häntä myös inhoavan merirosvoruhtinas Rolfen vesillä käytävä meritaistelu, jossa Lysandra pääsee kokeilemaan muodonmuuttajankykyjensä rajoja. Toinen puolisko seuraa enimmäkseen Aelinin matkaa Eyllwen Kivinevalle ja Lukon etsintää.

Taistelun myrskyt on sarjasta kirja, jossa kaikkien päähahmojen polut nivottuvat viimein yhdeksi. Koskaan aiemmin kaikki tärkeimmät näkökulmahenkilöt eivät ole olleet samassa paikassa samaan aikaan, mutta tässä kirjassa sekin vihdoin tapahtuu. Kertojasta toiseen hypitään edelleen, mutta meno tasoittuu huomattavasti eikä näkökulma vaihdu enää ihan kahden kappaleen välein. 

Lukukokemuksena Taistelun myrskyt ikävä kyllä jätti minut vähän kylmäksi. Kaikesta kiihkeästä romantiikasta ja hurjista taistelukohtauksista huolimatta en kokenut mitään suurempia tunteita. Kirja ei tehnyt minuun vaikutusta, kuten sarja parhaimmillaan. Siinä mielessä tämä viides osa on pienoinen pettymys. Se tuntui monesti turhan venytetyltä, tarinalta, jonka olisi voinut kertoa napakamminkin. Hahmot ovat vetäviä, mutta Varjojen kuningattaren jälkeen olen tuntunut vain etääntyväni heistä. Toisinaan heistä oli jopa uuvuttavaa lukea, sillä heitä on niin paljon. Minua häiritsi etenkin se, miten kaikki päähahmot oli kuvattu ulkonäöltään niin täydelliseksi. Tämä teki heistä todella epäinhimillisiä, vaikkei suurin osa kyllä ihmisiä edes olekaan. Muutenkin yliluonnollisuuspainotteinen hahmokuvailu ei vain tuntunut toimivan, eikä hahmoista saanut kunnolla otetta.

Kenties kirjan hämmentävin osuus on loppukohtaus, jossa Tulen perillisestä tuttu kuningatar Maeve suvaitsee ilmaantua kuvioihin. Hänet kuvataan vihamielisenä, sadistisena ja julmana. Loppu voisi olla kirjan paras osuus, mutta kirjan pituuden vuoksi se ei oikeastaan jaksa enää kiinnostaa. Kaikista tympääntynein olin Aeliniin, jota alettiinkin yhtäkkiä hehkuttaa niin älykkäänä, uhrautuvaisena ja rakastettavana. Aelin on ailahteleva hahmo, josta on vaikea muodostaa selkeää mielipidettä. Sitä kautta hän on muuttunut ainakin minulle melkoisen merkityksettömäksi. Olen ehkä julma, mutta täytynee sanoa, etten kokenut juuri myötätuntoa Aelinia kohtaan hänen kohtalonsa vuoksi.

Taistelun myrskyt ei ole ehkä sarjansa kirjoista parhaita, mutta ei sitä kannata Throne of Glassin parissa viihtyneiden jättää lukematta. Lukeminen voi olla melkoisen hidasta, jos tahtoo välttää fantasiaähkyn, mutta kyllä tästäkin tiiliskivestä selviää. Odotan sarjan kahden seuraavan osan ilmestymistä suomeksi en nyt innolla, mutta odotanpa kuitenkin.

Taistelun myrskyissä ja koko tässä sarjassa on paljon puolia, joista en pidä, mutta siitä on helppo löytää myös runsaasti hyvää. Tarina sammuttaa fantasianälän kiitettävästi, kutkuttaa ja on ehdottoman viihdyttävä.

Arvosanani numeroina: 3,5/5