Veronica Roth - Kohtalot

nuortenkirjallisuus, romantiikka, sci-fi, tieteisfantasia


Englanninkielinen alkuteos, 2018, The Fades Divide (suomentanut Outi Järvinen, 2019, kustannusosakeyhtiö Otava)


Sarja: Viillot #2


“Kohtalo toi heidät yhteen. Nyt se uhkaa erottaa heidät.”
-takakannen kertomaa, Otava


Akos on palavasti rakastunut Cyraan, jonka suvun puolesta hänen on kohtalonsa mukaan kuoltava. Myös Cyra tietää uhmaavansa tulevaa rakastamalla Akosia. He ovat kohtalonkantajia, eivätkä heidän kohtalonsa jättäydy toteutumatta. He lentävät Ograan, galaksin hämärimmälle planeetalle, pyytääkseen Shotetista Noavekien valtaa paenneita ihmisiä avukseen.


Samaan aikaan Isae Benesit saapuu Neuvoston alukselle Akosin sisar, Cisi, mukanaan. Leimuavia tunteita Thuvhen kansleria kohtaan omaava Cisi huomaa, että Isaen mieli on alkanut horjua hänen sisarensa Orieve Benesitin kuoleman vuoksi. Cisi kokee Isaen tarvitsevan jatkuvaa tukea ja rauhallisuutta, jota hän kykenee pyörrelahjansa avulla tälle antamaan.


Thuvhe ja Shotet valmistautuvat kohtaamaan toisensa taistelussa. Sodan uhka on painostava, ja sen syttyminen ilmiliekkeihin on estettävä. On aika turvautua äärimmäisiin keinoihin.



Arvioni:


Vaikka Viillot oli minulle pienoinen pettymys, en menettänyt toivoani jatkon suhteen. Niinpä olin hienovaraisella tavalla innoissani lainatessani Kohtalot lähikirjaston uutuuksien joukosta. Annoin sille jo ensi näkemällä plussaa kauniista kannesta! Tämän duon molempien kirjojen ulkoasut ovat todella hienoja.


Kohtalot alkaa hyvin… poliittisissa tunnelmissa. Alussa seurataan enimmäkseen Isae Benesitiä Cisin näkökulman kautta. Niin, näiden tunnelmien vuoksi mielenkiintoni tätä kirjaa kohtaan lässähti melkoisesti ja pelkäsin, että tämä muodostuisi samanlaiseksi tuskastuttavan hitaasti luettavaksi teokseksi, kuten minulle Viiltojen kanssa kävi. Ensimmäiset 150 sivua rämminkin hitaasti, mutta sitten vajonnut kiinnostukseni sai jostain voimaa nousta taas ylöspäin. 


Suhtauduin Cisin näkökulmaan ensin tympeästi, mutta annoin hänelle mahdollisuuden ja hänen kerronnastaan kehkeytyikin todella mielenkiintoista. Hänen ja Astin pisteliään suhteen kehittymistä huippuunsa oli jännittävää seurata. Cisin osallistuminen kerrontaan on mielestäni hyvä ratkaisu, sillä Cyra ja Akos ovat vanhoja tuttuja vanhojen tuttujen ajatustensa ja pulmiensa kera. Tosin Viiltojen lukemisesta on niin kauan, etten muistaisi vaikka Cisi olisi siinä ollutkin… 


Minulla oli taas kirjan lopussa olevalle sanastolle rutkasti käyttöä, sillä en todellakaan muistanut Viilloista kerrassaan mitään. Mietin jopa, pitäisikö minun lukea se uudestaan. Olin aluksi aivan pulassa etenkin henkilöhahmojen kanssa, sillä heistä mieleeni olivat jääneet vain Cyra, Akos ja Ryzek. Kirjan edetessä tapahtumat ja hahmot alkoivat kuitenkin palailla mieleen.


Kohtaloissa Akos vihdoin ylitti Cyran lempinäkökulmahenkilönäni. Hänen ajatuksiinsa on tullut syvyyttä, eikä hän-muotoinen kerronta enää pistä silmään esiintyessään minä-muotoisen luvun jälkeen. Cyra alkoi minua tässä osassa jo jopa hieman ärsyttää, hän vain tuntui välillä niin naiivilta. Kerronta on toisinaan sekavaa, sillä kaikkien hahmojen luvut on kirjoitettu erilailla: Akos hän-muodossa imperfektissä, Cyra minä-muodossa imperfektissä ja Cisi minä-muodossa preesensissä.


Mitä juoneen tulee, se ei ole kovin kummoinen. Jännitystä ja toimintaa kyllä riittää, ja ensimmäisestä osasta poiketen tässä kirjassa pystyin näkemään pilkahduksen Outolintua. Se ei ollut häiritsevä pilkahdus, ovathan nämä kaksi kirjasarjaa toisistaan melko eroavaisia. Se oli tuttu, kotoisa pilkahdus ja enemmän kuin tervetullut.

“Ottaisin lähelleni jokaisen, joka uskaltaisi tulla. Olin kuin Ogra, joka otti vastaan jokaisen joka selviytyi hengissä.
En siksi, että ansaitsin kipua, en siksi, että olin tarpeeksi vahva sietääkseni kivun, vaan koska olin niin joustava että kestin sen väjäämättömänä osana elämääni.”

s. 365


Loppuratkaisussa on jotain kaunista ja lopullista, vaikkei se olekaan yhtä sykähdyttävä kuin Outolintu-trilogian (postaus tulossa). Siihen hienoutta luo se, miten henkilöt viimein oppivat arvostamaan itseään ja toisiaan. 

Arvosanani numeroina: 3/5

Kommentit