nuortenkirjallisuus, fantasia, suomalainen kirjallisuus
Ilmestynyt vuonna 2017 (Gummerus Kustannus)
“Sinä, parahin neiti Aleia, olet kuin koteloitunut perhosen toukka. Olento sisälläsi on yhtä kanssasi samalla lailla kuin varjosi. Sinua se ei vahingoita. Ongelma on, että me emme tiedä millainen perhonen sinusta lopulta kuoriutuu ja koska se tapahtuu.”
- takakannesta
Seleesi Corildon ja salaperäisen lumouksen omaava tyttö Aleia saapuvat Seleesiaan paolla alkaneen, pitkän merimatkan jälkeen. Heidän on määrä selvittää, kuka Aleia on ja mitä hänen sisällään piilevä lumous oikein merkitsee.
Corildon vie Aleian perheensä luo pikkukaupunki Bathaeen, sillä hän toivoo äitinsä voivan auttaa tyttöä. Corildon kuuluu kuumaveristen sukuun, eli hänen perheessään kaikkien oletetaan olevan taikuuden vahvana omaavia seleesejä. Hänen äitinsä onkin kyvykäs näkijä, jolla saattaa olla mahdollisuus selvittää Aleian mysteeri.
Dwyrin mantereella pellavahiuksinen poika Mateo ei saa mielestään Aleiaa, jota lupasi odottaa palaavan. Hän päättää ryhdistäytyä ja muuttaa elämäntapojaan kunnollisemmiksi Aleian vuoksi. Myös kuuluisa esiintyjätär Esme pohtii, mitä Corildonille ja Aleialle kuuluu. Kaksikon takaa-ajon kärjistyessä kukaan ei nimittäin ole enää turvassa.
Arvioni:
Seleesian näkijä jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa Hän sanoi nimekseen Aleia päättyi. Aleia saa viettää laivamatkaa suurimmalti osin yksinään, sillä Corildon on vetäytynyt hyttiinsä ja kuluttaa rahojaan alkoholiin. Corildon tuntui myös minulle lukijana ärsyttävän etäiseltä, olin nimittäin ehtinyt tykästyä häneen trilogian aloitusosassa.
Vaikka Hän sanoi nimekseen Aleia sai minulta sen arvosanan minkä sai, palasin mielelläni Erika Vikin luomaan fantasiamaailmaan, joka on kudottu kauniista kerronnallisista kuvailuista ja runollisista termeistä. Hän sanoi nimekseen Aleian tavoin Seleesian näkijä on kirja, johon on helppo upota. Päätin antaa sille mahdollisuuden ja olla avoin, yrittää karkottaa Hän sanoi nimekseen Aleian jättämät ennakkoluulot mielestäni.
Jo alussa päästään matkalle Seleesian halki, kun Corildon vie Aleian perheensä luo. Seleesimiehen suku osoittautuu kunnioitetuksi kuumaveriseksi suvuksi, joka elää kartanossa Bathaen kaupungin tuntumassa. Asuinpaikasta ja kuumaverisyydestä tulee myös heidän sukunimensä, Ma’Bathae.
Corildonin perhe tuo tarinaan oman säväyksensä värikkäillä jäsenillään. Yksikään henkilöistä ei jäänyt yksiulotteiseksi, vaan jokainen kuvailtiin taidokkaasti omaksi persoonakseen. Corildonin sisaruksista, etenkin kirjan aikana yllättämään pääsemästä Tiranjasta, minun oli helppo pitää. Hänen äitinsä taas on mystinen, vähäpuheinen seleesi, josta päähenkilö Aleiakaan ei oikein tahdo saada selvää. Myös itsestään Corildonista opin hahmona paljon uutta, kun hänestä paljastui ennen näkymättömiin jääneitä puolia.
Hän sanoi nimekseen Aleian tavoin Seleesian näkijä on matkakertomus. Siinä keskitytään enimmäkseen Corildonin ja Aleian taipaleeseen Manner-Seleesian halki, mutta välillä piipahdetaan myös Dwyrissä Mateon ja muiden ensimmäisessä osassa tutuksi tulleiden hahmojen luona. Kuten Hän sanoi nimekseen Aleian arviossa kerroin, en pitänyt Mateosta lainkaan. Nyt toisessa osassa olen paljon enemmän sujut sen asian kanssa, että hän on mukana. Hän onnistui osoittamaan, että on hänellä sittenkin jonkinlainen virka tässä tarinassa.
Hän oli oppinut, että kovaa vastaan oli oltava vieläkin kovempi. Häijyä häijympi, ovelaa ovelampi. Se oli ainoa keino pärjätä niin julmassa paikassa kuin Keshe. Ei saanut luottaa kehenkään muuhun kuin itseensä.
Hän oli oppinut, että valitsisi aina voittajan puolen.
sivu 65
Seleesian näkijä esittelee lukijalle myös paljon lisää tietoa kiehtovista, ihmisenkaltaisista seleeseistä itsestään. Kirja kurottaa syvälle Seleesian kulttuuriin ja kiinnostavaan historiaan, johon liittyvät hurjat tulilintuja vastaan käydyt sodat. Seleesian historiassa on ripaus tuttuuden tunnetta, minusta siinä ikäänkuin oli ammennettu aineksia oman Suomemme menneisyydestä.
Seleeseistä kaikki eivät kuitenkaan ole vahvoja kuumaverisiä, kaikki eivät kykene edes kanavoimaan mahtia. Tällainen seleesi oli muunmuassa Corildonin menehtynyt vaimo Lena, josta romaanissa paljastetaan kaiken muun ohella jo enemmän. Käy myös ilmi, että Corildon on aikamoisessa ihmissuhde - tai siis seleesisuhde - kurimuksessa, monet ovat hänelle loukkaantuneita, jotkut jopa vihaisia.
Seleesien tapa kutsua toisiaan jatkuvasti lempinimillä häiritsi minua vähän. Seleesien nimistä jokainen, lyhyinkin, on lyhennetty hellittelynimimuotoon, enemmän tai vähemmän väkinäisesti. Yleisesti ottaen seikka on pieni, mutta vaikeutti minulla henkilöiden hahmottamista yksittäisinä.
Aleia vaistosi Corildonin sanoissa piilevän totuuden, joka ei täysin miellyttänyt häntä. Hänen apunsa seleeseille ei välttämättä auttaisi häntä itseään. Enemmän kuin koskaan aikaisemmin hän tunsi seisovansa kahden täysin erilaisen maailman rajalla. Vasta tässä hetkessä tunne kirkastui hänelle ristiriitana, jota hän ei ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, vaikka se oli niin ilmeinen. Tai ehkä juuri siksi.
Hän oli ihminen. Ja hän oli takertunut lumouksen verkkoon, joka kiskoi häntä vastakkaiseen suuntaan. Kohti seleesien maailmaa.
sivu 216
Juonen kannalta Seleesian näkijä on varsin tasainen teos, eikä draamaa juuri nähdä. Tämä sama vaivasi Hän sanoi nimekseen Aleiaa: molemmille kirjoille aimo annos toimintaa olisi ollut vain hyväksi. Seleesian näkijä on yli kuusisataasivuinen kirja, ja minusta ehdottomasti liian pitkä. Tapahtumia on niin vähän, että lukeminen on uuvuttavaa ja jälleen kerran ainoastaan tarinaa hienosti eteenpäin kuljettava kerronta esti minua jättämästä kirjaa kesken. Tekstissä panostetaan kuvailuun ja pohdiskeluun, eikä jännitystä oikein tarjoilla. Jotkut kohdat tuntuivat melko turhilta, ja välillä mietin, mitä tällä pitkäveteisellä juonikuviolla oikein haetaan.
Loppua kohden tunnelma kuitenkin tiivistyy, kun käy ilmi että seleesien pahimmat viholliset, tulilinnut, ovat palaamassa. Tarinan edetessä taka-alalle jäänyt Aleia pomppaa taas parrasvaloihin, kun hänen takaa-ajajansa saavat hänet viimein kiinni. Vaikka tytön mysteeriä on ratkottu nyt jo kahden kirjan ajan, ei se ole oikein tuntunut etenevän mihinkään. Nyt alkaa kuitenkin näyttää siltä, että kolmas osa tuo mukanaan vastauksia - ja toimintaa.
He olivat valinneet oman elämänsä sijaan Klaanin. Vannoneet valat. Klaani oli tehnyt heistä sen mitä he olivat, antanut elämän, jolla oli merkitys. Siksi he mieluummin menettäisivät henkensä kuin paljastaisivat tämän hankkeen.
sivu 390
Seleesian näkijä eteni minulla kaikesta huolimatta nopeasti. Se on oikein kelpo kirja, muttei kyllä toiminnannälkäisille. Tarkoitukseni oli lukea trilogian päätösosa, Nerfin tytär, heti perään, mutta tämä tiiliskivi vaatii sen verran sulattelua että taidan odottaa. Olen kuitenkin päättänyt, että trilogian viimeisen osan ohella annan tarinalle jälleen uuden mahdollisuuden. Olkoon se viimeinen.
Arvosanani numeroina: 3/5
Kommentit
Lähetä kommentti