dystopia, romantiikka, nuortenkirjallisuus
Englanninkielinen alkuteos 2013, The Elite (suomentanut Laura Haavisto, 2016, Pen & Paper)
Sarja: Valinta #2
"Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä."
- takakannen kertomaa, Pen & Paper
America Singer oli Valintaan joutuessaan haluton osallistumaan siihen, mutta nyt hän huomaa kaipaavansa prinssi Maxonin sydäntä aivan kuten muutkin tytöt. Kilpailu on yhä kovempaa, jopa häijyä nyt, kun tyttöjä on enää Eliitin verran, kuusi. Eliitti saa eteensä uusia haasteita, ja heitä koetellaan prinsessaksi kelpaavuuden kannalta.
Samalla kun Maxon tapailee ja kuhertaa muiden tyttöjen kanssa, Americaa vedetään kahteen suuntaan. Hän ei osaa päättää, kumpaa kohtaan tuntee syvemmin: hurmaavaa prinssi Maxonia vai ensirakkauta Aspenia, joka on työskentelee nyt palatsissa vartijana ja on täten nostettu kastiltaan kuutosesta kakkoseksi. American sisäinen kamppailu ei kuitenkaan ole ainoa hänen ongelmistaan, eikä mitään verrattuna vaaralle, joka uhkaa koko palatsia ja Illéaa: kun pohjoisen varastelevat kapinalliset luikertelevat palatsin muurien sisään, etelän väkivaltaiset joukot tunkeutuvat ovista ja saavat aikaan suurta tuhoa.
America käsittää, ettei Maxonin hänelle lupaamaa aikaa ole rajattomasti.
Arvioni:
Eliittiä kohtaan olin huomattavasti ennakkoluuloisempi kuin sarjan ensimmäistä osaa, Valintaa. Valmistauduin jopa pettymään, sillä en oikein tiennyt mitä odottaa tältä teokselta. Aluksi vaikuttikin siltä, että Eliitti saattaisi sortua käyttämään samoja aineksia, jotka pitivät lukijan mielenkiintoa yllä Valinnassa.
Edeltäjäänsä synkempi ja jopa hurjempi Eliitti ravisteli minua syvemmältä kuin Valinta kertaakaan. Se tarjosi niin jännitystä kuin romantiikkaakin. Siinä hyödynnettiin harmillisen paljon samoja teemoja kuin Valinnassa, ja jäi kaipaamaan siihen enemmän kipakkuutta.
Hahmot ovat vanhoja tuttuja ja American näkökulmaan on miellyttävää palata, vaikka hän alussa onnistuikin ärsyttämään minua jatkuvalla "Välittääkö Maxon minusta oikeasti?"-ajattelullaan. Kirjan edetessä nämä huolet muuttuivat todellisimmiksi, ja minusta alkaa tuntua, että tässä sarjassa voi kyllä käydä ihan mitä tahansa.
Americassa herää kapinan siemen, kun hän suuttuu Maxonille Marleen kohtalosta. Hänen mielestään kastijärjestelmä on epäreilu, kuten Valinnassa jo lyhytsanaisesti mainittiinkin, ja hän päättää tehdä palatsista lähdöstään ikimuistoisen esittelemällä kastijärjestelmän lakkauttamista koskevan ideansa koko Illéalle Viikkoraportti-nimisessä, uutisten kaltaisessa tv-ohjelmassa. Hän on juuri saanut selville, millainen hirviö Illéan valtion perustanut Gregory Illéa todella oli. Tämä toi mieleeni Nälkäpelin, enkä olisi yhteneväisyyksiä lukukokemukseeni kaivannut. Jotenkin minua vain häiritsee, että Valinta-sarja paljastui aavistuksen verran samanlaiseksi kuin useimmat lukemani dystopiat, vaikkei kapina olekaan sen päätavoite.
Kuningas Clarkson on pikkuhiljaa alkanut kyllästyä Americaan. Tämäkin tuo tarinaan sävyn, josta en oikein pitänyt. Syynä on varmaan se, että kuningas on ollut minulle tähän asti todella etäinen hahmo. Nyt hänet tempaistaan tuosta vain mukaan ja ensimmäinen hänestä luotu mielikuva on vihainen. Huomasin toivovani, ettei hänen America Singer-inhoaan käsiteltäisi kovin paljoa.
Eliitin jälkeen jäin vain pohtimaan, mitä ihmettä Cass on voinut enää keksiä sarjan jatkoksi. Valinta-sarjaanhan kuuluu viisi osaa - mitä ihmettä niissä voi tapahtua? Eliittiä kutsun rehellisesti hyväksi, mutta seuraavan osan lukeminen suorastaan pelottaa. Nyt tarvitsen kuitenkin jotain painavampaa luettavaa, sillä tämä kirja oli nopealukuinen kuin mikä.
Arvosanani numeroina: 3/5
Englanninkielinen alkuteos 2013, The Elite (suomentanut Laura Haavisto, 2016, Pen & Paper)
Sarja: Valinta #2
"Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä."
- takakannen kertomaa, Pen & Paper
America Singer oli Valintaan joutuessaan haluton osallistumaan siihen, mutta nyt hän huomaa kaipaavansa prinssi Maxonin sydäntä aivan kuten muutkin tytöt. Kilpailu on yhä kovempaa, jopa häijyä nyt, kun tyttöjä on enää Eliitin verran, kuusi. Eliitti saa eteensä uusia haasteita, ja heitä koetellaan prinsessaksi kelpaavuuden kannalta.
Samalla kun Maxon tapailee ja kuhertaa muiden tyttöjen kanssa, Americaa vedetään kahteen suuntaan. Hän ei osaa päättää, kumpaa kohtaan tuntee syvemmin: hurmaavaa prinssi Maxonia vai ensirakkauta Aspenia, joka on työskentelee nyt palatsissa vartijana ja on täten nostettu kastiltaan kuutosesta kakkoseksi. American sisäinen kamppailu ei kuitenkaan ole ainoa hänen ongelmistaan, eikä mitään verrattuna vaaralle, joka uhkaa koko palatsia ja Illéaa: kun pohjoisen varastelevat kapinalliset luikertelevat palatsin muurien sisään, etelän väkivaltaiset joukot tunkeutuvat ovista ja saavat aikaan suurta tuhoa.
America käsittää, ettei Maxonin hänelle lupaamaa aikaa ole rajattomasti.
Arvioni:
Eliittiä kohtaan olin huomattavasti ennakkoluuloisempi kuin sarjan ensimmäistä osaa, Valintaa. Valmistauduin jopa pettymään, sillä en oikein tiennyt mitä odottaa tältä teokselta. Aluksi vaikuttikin siltä, että Eliitti saattaisi sortua käyttämään samoja aineksia, jotka pitivät lukijan mielenkiintoa yllä Valinnassa.
Edeltäjäänsä synkempi ja jopa hurjempi Eliitti ravisteli minua syvemmältä kuin Valinta kertaakaan. Se tarjosi niin jännitystä kuin romantiikkaakin. Siinä hyödynnettiin harmillisen paljon samoja teemoja kuin Valinnassa, ja jäi kaipaamaan siihen enemmän kipakkuutta.
Hahmot ovat vanhoja tuttuja ja American näkökulmaan on miellyttävää palata, vaikka hän alussa onnistuikin ärsyttämään minua jatkuvalla "Välittääkö Maxon minusta oikeasti?"-ajattelullaan. Kirjan edetessä nämä huolet muuttuivat todellisimmiksi, ja minusta alkaa tuntua, että tässä sarjassa voi kyllä käydä ihan mitä tahansa.
Americassa herää kapinan siemen, kun hän suuttuu Maxonille Marleen kohtalosta. Hänen mielestään kastijärjestelmä on epäreilu, kuten Valinnassa jo lyhytsanaisesti mainittiinkin, ja hän päättää tehdä palatsista lähdöstään ikimuistoisen esittelemällä kastijärjestelmän lakkauttamista koskevan ideansa koko Illéalle Viikkoraportti-nimisessä, uutisten kaltaisessa tv-ohjelmassa. Hän on juuri saanut selville, millainen hirviö Illéan valtion perustanut Gregory Illéa todella oli. Tämä toi mieleeni Nälkäpelin, enkä olisi yhteneväisyyksiä lukukokemukseeni kaivannut. Jotenkin minua vain häiritsee, että Valinta-sarja paljastui aavistuksen verran samanlaiseksi kuin useimmat lukemani dystopiat, vaikkei kapina olekaan sen päätavoite.
Kuningas Clarkson on pikkuhiljaa alkanut kyllästyä Americaan. Tämäkin tuo tarinaan sävyn, josta en oikein pitänyt. Syynä on varmaan se, että kuningas on ollut minulle tähän asti todella etäinen hahmo. Nyt hänet tempaistaan tuosta vain mukaan ja ensimmäinen hänestä luotu mielikuva on vihainen. Huomasin toivovani, ettei hänen America Singer-inhoaan käsiteltäisi kovin paljoa.
Eliitin jälkeen jäin vain pohtimaan, mitä ihmettä Cass on voinut enää keksiä sarjan jatkoksi. Valinta-sarjaanhan kuuluu viisi osaa - mitä ihmettä niissä voi tapahtua? Eliittiä kutsun rehellisesti hyväksi, mutta seuraavan osan lukeminen suorastaan pelottaa. Nyt tarvitsen kuitenkin jotain painavampaa luettavaa, sillä tämä kirja oli nopealukuinen kuin mikä.
Arvosanani numeroina: 3/5
Kommentit
Lähetä kommentti